Tekstit

Näytetään tunnisteella Apollomatkat merkityt tekstit.

Thaimaa on ensi talven hitti -Apollo

Kuva
Thaimaa sta ennustetaan ensi talven suosikkikohd etta.   Matkanjärjestäjä Apollolta kerrotaan Thaimaan lomien myynnin kasvaneen jopa 50 prosenttia verrattuna viime vuoteen.   Ei epäilystäkään: Thaimaa  on palannut lomailijoiden suosikkilistalle! Matkanjärjestäjä Apollolta kerrotaan, että Thaimaan lomien myynti on kasvanut jopa 50 % verrattuna samaan aikaan viime vuonna. Viime vuosina suosituimmat lomakohteet ovat olleet pääosin tuttuja ja lähempänä sijaitsevia. Kanariansaaret ovatkin hallinneet talvikohteiden top-listaa. Kanariansaarten suosio säilyy, mutta ensi talvelle on nähtävissä selkeää kasvua eksoottisempien kohteiden osalta – myyntilukujen valossa on selvää, että Thaimaa on palannut, sanoo Apollomatkojen PR vastaava, Satu Kontulainen. Apollon suosituimmat kohteet ovat Phuket ja Krabi.   Thaimaa on vuoden matkakohde Thaimaan lomien myynnin merkittävä kasvu ei ole yllätys, sillä useat arvostetut tiedotusvä...

Apollomatkat tarjoaa muutosedun lomiin

Kuva
Apollomatkat järjestää matkoja muun muassa Kroatiaan, jossa yhtiön listoilla on esimerkiksi kuvan hotelli Milna Osam. Matkanjärjestäjä Apollomatkat kertoo tarjoavansa maksuttoman muutosedun kesän 2020 lomiin. - Kesän lomia suunnitellaan juuri nyt ahkerasti. Asiakkaitamme on viime aikoina kuitenkin mietityttänyt, kannattaako tehdä päätös ja varata matka juuri tällä hetkellä. Halusimme helpottaa päätöksentekoa tarjoamalla maksuttoman muutosmahdollisuuden kaikille maaliskuun aikana kesäloman varanneille asiakkaillemme , yhtiö sanoi tiedotteessa 9. maaliskuuta 2020. Apollomatkat tarjoaa kaikkiin maaliskuun aikana varattuihin  kesän lomiin , mahdollisuuden muuttaa kohdetta, lähtöpäivää tai hotellia vielä kaksi viikkoa ennen loman alkua. Joustavammat muutosehdot koskevat Apollomatkojen 1 ja 2 viikon lomia Kreikkaan, Kroatiaan, Albaniaan, Turkkiin, Bulgariaan ja Mallorcalle.  - Suomalaiset haluavat suunnitella ja varata lomat hyvi...