Tekstit

Näytetään tunnisteella VR merkityt tekstit.

Ouluun lisää junavuoroja joulukuussa

Kuva
VR Pendolino Plus -juna aloittaa liikennöinnin Helsingin ja Oulun välillä maanantaina 15.12.2025.   Uusi Pendolino Plus -juna aloittaa liikennöinnin Helsingin ja Oulun välillä joulukuussa. Liput ovat nyt saatavilla VR Matkalla -sovelluksessa tai osoitteessa www.vr.fi . Lisäksi Oulun junayhteydet monipuolistuvat, kun VR lisää vuoroja sekä etelään että pohjoiseen.   VR Pendolino Plus -juna aloittaa liikennöinnin Helsingin ja Oulun välillä maanantaina 15.12.2025, jolloin ensimmäinen vuoro Helsingistä Ouluun lähtee klo 14.54. Ensimmäinen Oulusta lähtevä vuoro tiistaina 16.12. klo 04.32 on täysin uusi vuoro, joka palvelee erityisesti aamupäivän kokouksiin kiirehtiviä liikematkustajia. VR lanseeraa Pendolino Plus -junissa täysin uuden Ekstra Plus -matkustusluokan henkilökohtaista palvelua arvostaville. Matkustusluokan tilat ovat erityisen viihtyisät ja siinä on enemmän junahenkilökuntaa. Ekstra Plus -luokassa toteutuu myös mahdollisuus tilata ...

Pohjolan Liikenne ostaa oululaisen Oubusin

Kuva
Kauppa tuo vuonna 1940 perustetun Pohjolan Liikenteen takaisin juurilleen, sillä Oulussa on yhtiön alkuvuosina toiminut muun muassa keskuskonttori ja -korjaamo.   Pohjolan Liikenne ja Oulussa toimiva Oubus ovat sopineet yrityskaupasta. Kaupassa Oubusin toiminta siirtyy kokonaisuudessaan Pohjolan Liikenteelle sisältäen henkilöstön, kaluston ja liikennöintisopimukset. Kauppa tuo Pohjolan Liikenteen takaisin juurilleen Pohjois-Suomeen.   Yrityskaupan myötä Pohjolan Liikenne laajentaa toimintaansa Ouluun. Kauppa tuo vuonna 1940 perustetun Pohjolan Liikenteen takaisin juurilleen, sillä Oulussa on yhtiön alkuvuosina toiminut muun muassa keskuskonttori ja -korjaamo. Oubus on vuonna 2006 perustettu perheyritys, joka tarjoaa tilausajo- ja paikallisliikenteen linja-autopalveluja Oulussa. Oubusilla työskentelee noin 60 kuljetusalan ammattilaista. Yhtiöllä on 30 linja-auton kalusto, joista osa kulkee sähköllä tai biokaasulla. Oubusin varik...

VR lisää junavuoroja kesän tapahtumiin

Kuva
VR lisännyt kesätapahtumien yhteyteen junavuoroja, joiden kyydissä voi matkustaa rennosti luomaan kesän parhaita muistoja.   VR lisännyt kesätapahtumien yhteyteen junavuoroja, joiden kyydissä voi matkustaa rennosti luomaan kesän parhaita muistoja. Vuoroja on lisätty erityisesti suurempien tapahtumien myöhäisillan paluuliikenteeseen.    Kesän parhaiden hetkien junamatkat ovat saatavilla VR:n myyntikanavissa. Ylimääräisenä ajettavat junavuorot sekä vuorot, joissa on järjestetty erityisohjelmaa, on lisätty vr.fi :n matkahakuun violetilla Lisäjuna-merkinnällä. ”Junamatka voi olla jo itsessään olennainen osa mahtavaa elämystä. Tänä vuonna olemme tuoneet myyntiin yhä monipuolisempia vuoroja asiakkaidemme iloksi, kuten pilottimielessä myöhäisillan lisävuorot Turun Logomosta Helsinkiin ja Tampereelle tapahtumien yhteyteen. Menomatkalla voi nauttia esimerkiksi uudistetun Ekstra Rento -luokan tunnelmasta, eikä Logomosta tarvitse ottaa...

VR uudistaa matkustusluokat

Kuva
VR:n lisäpalvelulliset matkustusluokat tunnistaa jatkossa Ekstra-nimestä.   VR:n lisäpalvelulliset matkustusluokat tunnistaa jatkossa Ekstra-nimestä. Tutun Eko-perusmatkustusluokan rinnalle tulevat uudet matkustusluokat Ekstra Rauhallinen, Ekstra Rento ja Ekstra Plus, joiden lisäpalveluilla matkastaan voi räätälöidä juuri itselleen sopivan. Samalla Ekstra-luokkien lippujen hinnoittelu muuttuu dynaamiseksi ja aiemmin varaamalla paikan voi saada entistä edullisemmin.   Nykyinen Ekstra-luokka on asiakkaiden hyvin tuntema ja pitämä. Sen nimeksi päivitetään Ekstra Rauhallinen kuvastamaan nimensä mukaisesti tilan hiljaisuutta ja rauhaa. Se sopii erinomaisesti esimerkiksi työskentelyyn tai rauhoittumiseen matkan aikana. Täysin uudet matkustusluokat ovat Ekstra Rento ja Ekstra Plus. Nykyinen ravintolavaunun yläkerta on jatkossa Ekstra Rento, jossa voi ottaa rennosti ja nauttia ravintolavaunun antimista seurueen kesken. Ekstra Rento sop...

VR lisää jälleen kaukovuoroja

Kuva
VR lisää jälleen kaukojunia liikenteeseen. Kuva: VR/Janne Mikkilä   VR tukee töihin ja kouluun paluuta sekä kotimaanmatkailua lisäämällä yhteensä 26 kaukoliikenteen junavuoroa liikenteeseen maanantaina 16.8. Samalla myös matka-ajat nopeutuvat usealla yhteysvälillä kesän ratatöiden päättyessä. VR on palauttanut liikenteeseen yli sata vuoroa viime kuukausien aikana, ja lisäksi tarjontaan on tuotu kokonaan uusia yöjunavuoroja. VR huolehtii junamatkustamisen terveysturvallisuudesta yli sadalla toimenpiteellä.    VR vähensi junavuoroja korona-ajasta johtuneen matalan kysynnän vuoksi ja on palauttanut niitä kevään aikana nopeasti myyntiin kysynnän lisääntyessä. Matkamääriä seurataan aktiivisesti ja vuoroja on palautettu liikenteeseen jo yli sata. Maanantaina 16.8. palautetaan jälleen 26 vuoroa liikenteeseen. Vuoroja lisätään ennen kaikkea arkipäiville, mutta myös viikonloppuihin on luvassa lähtöjä. Lisäykset tehdään Helsingin ja T...

VR tuo rajattoman kesälipun

Kuva
Lomalipun kestoksi valitaan 5, 7 tai 9 päivää, joiden aikana saa matkustaa VR :n lähi- ja kaukojunissa rajattomasti. Kuva: Janne Mikkilä/VR Group   VR tuo 19.5. 2021 myyntiin uuden tuotteen, lomalipun. Lomalipun kestoksi valitaan 5, 7 tai 9 päivää, joiden aikana saa matkustaa VR :n lähi- ja kaukojunissa rajattomasti. Lomalippu ja mahdolliset lisäpalvelut ostetaan VR Matkalla -sovelluksesta, josta omaa matkaa voi myös seurata.   VR :n asiakaskyselyn mukaan yli 60 % aikoo matkustaa tänä kesänä kotimaassa enemmän kuin aiemmin ja n. 40 % haluaisi matkustaa Suomea kierrellen*. Kesälomalta toivotaan tänä vuonna erityisen paljon joustavuutta ja huolettomuutta. VR :n uudella lomalipulla voi suunnitella itselleen mieluisen reitin ja päättää matkustusajankohdan joustavasti.   ”Olemme saaneet paljon toiveita lipusta, joka mahdollistaisi spontaanin matkustelun kotimaassa. Uusi lipputyyppimme lomalippu vastaa tähän tarpeeseen. Lomali...