Tekstit

Näytetään tunnisteella konsertti merkityt tekstit.

Kauneimmat Joululaulut Espoon Metro Areenalla

Kuva
Espoon seurakuntien järjestämän Kauneimmat Joululaulut -megatapahtuman lippuja on jaettu jo yli 6 000 kappaletta. Lippuja saadaan nyt vielä jakoon rajattu määrä, kun tapahtuman katsomokartta on saanut lopullisen muotonsa.   Espoon seurakuntien järjestämän Kauneimmat Joululaulut -megatapahtuman lippuja on jaettu jo yli 6 000 kappaletta. Lippuja saadaan nyt vielä jakoon rajattu määrä, kun tapahtuman katsomokartta on saanut lopullisen muotonsa. Lippuja pystyy varaamaan taas torstaista 27.11. alkaen Ticketmasterin sivuilta.   Yle välittää tapahtuman suorana Ylen TV1-kanavalla sekä Yle Areenassa 23.12. klo 19 alkaen. Ohjelma jää myös katsottavaksi Yle Areenaan 6.1.2026 asti. Lähetyksen kesto on noin 1 h 30 min. Illan tähtiartisteina laulavat ja laulattavat Diandra sekä Jepa Lambert . Heitä säestää lähes kymmenpäinen juhlaorkesteri Soul Connection taustalaulajilla vahvistettuna. Tapahtuman juontavat tv:stä tutut Anniina Valtonen se...

Tangokuningas Jukka Hallikainen adventtikonsertin tähti

Kuva
Jukka Hallikainen , Tangokuningas vuodelta 2008, tähdittää Lions Club Simonkylän perinteistä adventtikonserttia Vantaan Pyhän Laurin kirkossa 28. marraskuuta 2025 klo 19-20.30 (ovet 18.30).   Jukka Hallikainen, Tangokuningas vuodelta 2008, tähdittää Lions Club Simonkylän perinteistä adventtikonserttia Vantaan Pyhän Laurin kirkossa 28. marraskuuta 2025 klo 19-20.30 (ovet 18.30).   Konsertissa esiintyvät Jukka Hallikainen & Festiva Quintet ja Simonkallion koulun lapsikuoro . Hyväntekeväisyyskonsertin tuotto käytetään alueen lasten ja nuorten hyväksi.   Lippuja konserttiin on saatavissa Tiketistä, johon linkki ohessa.   https://www.tiketti.fi/adventtikonsertti-2025-vantaan-pyhan-laurin-kirkko-vantaa-lippuja/112447?fbclid=IwY2xjawN4m2FleHRuA2FlbQIxMABicmlkETFPRlBxRmJhdEVEQlVZN2t2c3J0YwZhcHBfaWQQMjIyMDM5MTc4ODIwMDg5MgABHgq8GEidikqCoHN3ms4N3AEt7KCjajt8E_YHDwEOwBTx7LH8C8uAYmGrCV6M_aem_mGW-U71YeKq9O3FUZ-YyjA  ...

Mikkelin Musiikkijuhlat alkaa

Kuva
Philharmonia Orchestra on Mikkelin Musiikkijuhlien residenssiorkesteri . Kuva: Luca Migliore Philharmonia Orchestra     Mikkelin Musiikkijuhlat on panostanut viime vuodet myös konserttisalien ulkopuolella tapahtuvaan kulttuuritarjontaan. Tänä vuonna 2.-10.8.2025 vietettävät konsertit levittäytyvät yhteistyössä alueen matkailutoimijoiden kanssa paitsi ympäri Mikkeliä, myös Pieksämäelle ja Anttolaan EU-osarahoitteisen Veej’jakaja-hankkeen tuella.   Pieksämäen Poleenissa legendaarisen kokoonpanon kanssa esiintyvä Angelika Klas palaa Mikkeliin tauon jälkeen Stardust - Tähtipölyä -konsertin myötä. Angelikan lisäksi lavalla nähdään ketterä jazz-trio Seppo Hovi, Antti Sarpila ja Hannu Rantanen. Ohjelmisto on täynnä rakastettuja ooppera- ja operettisävelmiä, ikivihreitä, tangoa ja jazz-klassikoita ja kaiken kruununa tietenkin Seppo Hovin tarinat esitysten lomassa. Late Night with Stardust -  show & dinner esitetään myös Mikkelissä teatterir...

Lahden Sibeliustalon uusi ravintolakumppani Compass Group

Kuva
Sibeliustalon tuleva 25-vuotisjuhlavuosi on täynnä tapahtumia ja elämyksiä, joissa ravintolatuotteella on tärkeä rooli.   Lahden Sibeliustalo täyttää 25 vuotta 9. maaliskuuta 2025 ja lähtee juhlavuoteen uuden ravintolakumppanin, Compass Group Suomen, kanssa. Compass Group tuo Sibeliustaloon vahvan ruokaosaamisensa sekä palveluratkaisut, jotka palvelevat niin konserttikävijöitä, kokousvieraita kuin lounasasiakkaitakin. Asiakaskokemukseen ja tapahtumakäynnin sujuvuuteen panostetaan. Konserttiasiakkaille tämä näyttäytyy mm. palvelupolkujen selkiyttämisenä sekä räätälöityinä myyntipisteratkaisuina. Finlandia-klubilla voi tilauksen jatkossa tehdä ennakolta varattuun pöytään, myös keikan aikana. Suosittu lounasravintola Lastu uudistuu Sibeliustalon ravintola Lastu remontoidaan kevyesti raikkaammaksi ja asiakkaille käyttäjäystävällisemmäksi. Remontin jälkeen ravintola tarjoilee Compass Groupin herkullisia lounasruokia, jotka on suunniteltu ...

Adventtikonsertti Vantaan Pyhän Laurin kirkossa – mukana Pepe Willberg

Kuva
Musiikkilegenda Pepe Willberg tähdittää Vantaan Pyhän Laurin kirkossa 29.11.2024 järjestettävää adventtikonserttia. Konsertin järjestää Lions Club Simonkylä.   Musiikkilegenda Pepe Willberg tähdittää Vantaan Pyhän Laurin kirkossa 29.11.2024 järjestettävää adventtikonserttia. Konsertin järjestää Lions Club Simonkylä .   Willbergiä säestää konsertissa pianisti Anu Kosonen. Lisäksi hyväntekeväisyyskonsertissa esiintyy Simonkallion koulun lapsikuoro.   Lippuja saa Tiketistä hintaan 31,50 e/kpl.

Senaatintorilla ilmaiskonsertti – Vuoden harmain päivä

Kuva
Maailman harmain kansanjuhla Helsingin Senaatintorilla lauantaina 9.11.2024. Tapahtuma on ilmainen, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista osoitteessa vuodenharmainpaiva.fi . Ovet alueelle avataan noin klo 16.00 ja konsertti alkaa noin klo 18.00. Tapahtuma on K18. Tapahtuman toteuttaa Nelonen Media Live.   Tänä vuonna Vuoden harmainta päivää juhlitaan lauantaina 9.11. historiallisen suuresti: koko Suomen juhlapäivä huipentuu Helsingin Senaatintorilla järjestettävään ilmaiskonserttiin, joka kerää tuhannet suomalaiset yhteen juhlimaan harmaata säätämme. Maailman harmaimmassa kansanjuhlassa päästään kokemaan jotain ainutlaatuista, sillä Suomen eturivin artistit esittävät ison orkesterin säestyksellä uudenlaisia versioita kaikkien tuntemista hiteistä. Vuodesta 2018 asti vietettyä Vuoden harmainta päivää juhlitaan tänä vuonna poikkeuksellisella ylpeydellä, kun Helsingin Senaatintorille rakennettavalle lavalle nousevat Arttu Wiskari , Erika ...

Porvoon Viinijuhlille odotetaan yli 10 000 kävijää

Kuva
Toista kertaa järjestettävän festivaalin rakennus ja juhlaviikonloppu tuovat muutoksia Porvoon Uddakseen ja Kokonniemeen liikennejärjestelyihin.   Porvoon Viinijuhlat vietetään Porvoon Tapahtumapuistossa 12.-13.7.2024. Toista kertaa järjestettävän festivaalin rakennus ja juhlaviikonloppu tuovat muutoksia Porvoon Uddakseen ja Kokonniemeen liikennejärjestelyihin.    Useita lipputyyppejä loppuunmyynyt tapahtuma houkuttelee Tapahtumapuistoon arviolta lähes 10 000 kävijää kahden päivän aikana nauttimaan musiikista, viineistä sekä monipuolisesta ruokatarjonnasta. Kokonniementie suljetaan Porvoon Viinijuhlien ajaksi  Porvoon Viinijuhlien järjestelyjen ja yleisen turvallisuuden vuoksi Kokonniementie suljetaan 10.7. - 14.7.  väliseksi ajaksi. Kulku Uddakseen ja Kokonniemeen ohjataan kiertotietä. Kiertotie ohjataan opastein Kokonniementien ja Kultalistankadun risteyksestä Tolkkisentielle ja Jääkiekkotien kautta Uddakseen ...

Espoon kirkoissa konserttisarja

Kuva
Kesäkonsertti keskiaikaisen kivikirkon viileydessä virkistää kokonaisvaltaisesti. Espoon tuomiokirkossa on tänä vuonna kesäsarjojen konsertteja torstaisin ja sunnuntaisin. Kuva: Jukka Granström   Espoon kirkoissa on kesällä 2024 tarjolla musiikkielämyksiä moneen makuun. Evankelis-luterilaisten seurakuntien omien kesäsarjojen konsertteja on yhteensä 30, ja niihin kaikkiin on vapaa pääsy. Suvisunnuntain iltamusiikki -konserttisarja kutsuu Espoon tuomiokirkkoon Suvisunnuntain iltamusiikkisarja soi Espoon tuomiokirkossa 2.6. alkaen joka sunnuntai 11.8. asti kello 19. Sarjan avauskonsertissa 2.6. klo 19 esiintyvät lapsikuoro CandoMini johtajanaan Anna Sandström sekä Jussi Vänttinen , laulu, ja Tatu Eskelinen , piano. Kesän mittaan Espoon tuomiokirkon sunnuntai-illoissa kuullaan muun muassa virsiä jazzahtavaan tyyliin ja elokuvamusiikkia urkusovituksina. Sarjan viimeinen konsertti järjestetään yhteistyössä Radalla-kamarimusiikkifestiv...