Tekstit

Näytetään tunnisteella Vietnam merkityt tekstit.

Kolmasosa varannut ulkomaanmatkan

Kuva
Pyöräilymatkailu kiinnostaa suomalaisia   Tuoreen lomakyselyn mukaan suomalaisten kesälomasuunnitelmat ovat monimuotoisia ja jakautuvat laajasti eri puolille maailmaa ja kotimaata. Matkamessujen kesälomakyselyyn vastanneista kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan, noin joka kahdeksas vastaaja odottaa vielä äkkilähtötarjouksia. Kotimaan kohteissa korostuvat mökkeily, kaupunkilomat ja luonnossa liikkuminen. Vastuullisuus näkyy valinnoissa.   Yli puolet matkansa varanneista suuntaa Etelä-Eurooppaan ja kolmasosa heistä kertoo lähtevänsä rantalomalle. Lähikohteet Viro (14 %) ja Ruotsi (11 %) ovat yhä suosittuja, mutta myös kaukokohteisiin matkustetaan kesällä, kun on lomaa. Matkan teemoissa ranta- ja kaupunkilomat erottuvat (33 %), mutta moni yhdistää useita elementtejä kuten kulttuuria (26 %), liikuntaa (15 %), ruokaa ja viiniä (11 %) tai luonnossa olemista (9 %). Konserttimatkoille lähtee 6 % vastaajista.   Kotimaanmatkailussa koro...

Aasia nousussa suomalaisten matkakohteena

Kuva
Vaikka perinteiset Euroopan suosikit, kuten Espanja ja Ruotsi pitävät pintansa, katseet suuntautuvat nyt yhä useammin itään: erityisesti Japani, Thaimaa ja Vietnam innostavat yhä useampaa suomalaista, etenkin nuoria aikuisia.   Revolutin Global Travel Spending Report 2024–2025 paljastaa kiinnostavia muutoksia suomalaisten ulkomaanmatkailussa. Vaikka perinteiset Euroopan suosikit, kuten Espanja ja Ruotsi pitävät pintansa, katseet suuntautuvat nyt yhä useammin itään: erityisesti Japani, Thaimaa ja Vietnam innostavat yhä useampaa suomalaista, etenkin nuoria aikuisia.   Revolutin tuore Global Travel Spending Report paljastaa kansainvälisten matkailijoiden kulutustrendejä 24 eri maassa. Vaikka Eurooppa on edelleen suomalaismatkailijoiden ykköskohde, Aasian maat kuten Vietnam, Japani ja Thaimaa kasvattavat nopeasti suosiotaan erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Raportin mukaan suomalaiset käyttivät viime vuonna ulkomaanmatkoill...

Edullisimmat matkakohteet pääsiäislomalla

Kuva
Indeksistä löydät edullisia helmiä Itä-Euroopasta, sekä myös kaukaisempia kohteita Aasiassa ja Afrikassa niille, jotka voivat viettää hieman pidemmän loman.   Kevään viikonloppumatkojen sesonki on käynnissä ja pääsiäisloma lähestyy. Kevätauringon kaipuun myötä monet suomalaiset ovat alkaneet suunnitella kevätmatkaa. FOREXin tuore Suurkaupunki-indeksi keväälle 2025 listaa 83 kaupunkia ympäri maailmaa ja havainnollistaa, missä lomallaan saa eniten vastinetta rahoilleen – täydellinen lista sinulle, joka haluat matkustaa kustannustehokkaammin ja ehkä hieman useammin. Indeksistä löydät edullisia helmiä Itä-Euroopasta, sekä myös kaukaisempia kohteita Aasiassa ja Afrikassa niille, jotka voivat viettää hieman pidemmän loman. FOREXin uusi Suurkaupunki-indeksi keväälle 2025 vertaa hintoja 83 kaupungissa ympäri maailman ja havainnollistaa, mitkä kohteet tarjoavat suhteessa eniten viikonloppua yhdellä eurolla. Euroopassa saat eniten vastinetta rah...