Tekstit

Näytetään tunnisteella matkailu merkityt tekstit.

Sampo Kaulasen miljoonahanke avautuu Ylläksellä

Kuva
Ylläkselle rakennettava Jänkä Resort avaa ovensa ravintola-asiakkaille lauantaina 29. Marraskuuta 2025 . Kuva: Tomi Kurtakko   Ylläkselle rakennettava Jänkä Resort avaa ovensa ravintola-asiakkaille lauantaina 29. Marraskuuta 2025 . Joulusesongiksi valmistuu myös 13 premium-tason villaa, jotka on jo lähes loppuunmyyty alkuvuoteen asti.  ”Olen alusta asti uskonut vahvasti Ylläksen vetovoimaan, ja alueen matkailun vahvuuksiin, joita ovat ainutlaatuinen tunturiluonto, rauha ja mahdollisuus rentoutua ilman ylimääräistä hälyä. Kun vuonna 2020 sain vision Jänkästä ayahuasca-retriittillä, tiesin että se pitäisi rakentaa juuri tänne sukuni maalle Konijänkälle ”, Äkäslompolossa syntynyt ja kasvanut yrittäjä Sampo Kaulanen kertoo.  Tarjolla tyylikkäät puitteet ja huippuluokan ravintolaelämys  “Olemme kiertäneet perheen kanssa koko vuoden tapaamassa matkanjärjestäjiä ja matkailuyrittäjiä eri maissa. Kiinnostus on ollut maailm...

Suomi voi nousta ruokamatkailumaaksi -tutkimus

Kuva
Suomalainen ruoka herättää kiinnostusta silloin, kun se koetaan yhdessä. Kuva: Tuukka Koski / Visit Finland   Visit Finland on teettänyt ensimmäistä kertaa kansainvälisen tutkimuksen siitä, miten Suomi nähdään ruokamatkailumaana. Ruoka kuuluu globaalisti matkailijoiden viiden kiinnostavimman teeman joukkoon, mutta Suomea ei vielä kovin usein yhdistetä tähän teemaan. Suomalaiseen ruokaan liitetään kuitenkin uteliaisuutta, ja siinä nähdään potentiaalia erityisesti puhtaiden arktisten makujen kautta. Tutkimus toteutettiin kesällä 2025 viidessä maassa (Saksa, Espanja, Ranska, Yhdysvallat ja Japani), ja se on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tulokset osoittavat, että suomalainen ruokakulttuuri herättää kansainvälisissä matkailijoissa uteliaisuutta, mutta sen tunnettuus on edelleen rajallinen. Noin viidennes vastaajista ei harkitse Suomea ruokamatkakohteena, koska suomalainen ruoka ei ole heille riittävän tuttua tai houkuttelevaa. – Tunnet...

Rokotussuoja kuntoon ennen lomamatkaa

Kuva
Suomalaiset saavat kansallisessa rokotusohjelmassa hyvän perussuojan matkailuun, mutta varsinaisten matkailurokotteiden hankkiminen on aina matkailijan omalla vastuulla. Kuva: rokotepalvelu   Matkailijan rokotustarve määräytyy aina matkakohteen, matkan luonteen ja keston perusteella. Suomalaiset saavat kansallisessa rokotusohjelmassa hyvän perussuojan matkailuun, mutta varsinaisten matkailurokotteiden hankkiminen on aina matkailijan omalla vastuulla. Lomamatkalle suomalainen tarvitsee useimmiten vähintään A-hepatiittirokotuksen , mutta myös muita vakavia sairauksia voi ehkäistä rokotteilla.    Kohdemaan rokotussuositukset tulisi kartoittaa hyvissä ajoin ennen matkaa, sillä useiden rokotteiden kohdalla hyvän suojan saavuttaminen vaatii useamman rokoteannoksen. Etenkin pidempi matka kaukokohteeseen, kuten Kaakkois-Aasiaan, Afrikkaan tai Etelä-Amerikkaan, edellyttää suunnittelua riittävän rokotussuojan varmistamiseksi. Rokotuks...

OnniBus laajentaa talvikauden reittivalikoimaa Lappiin

Kuva
Aikataulut on suunniteltu tukemaan sekä bussilla, junalla että lentäen matkustavia.     OnniBus laajentaa marraskuusta alkaen talvikauden reittivalikoimaansa Lapin kohteisiin. Aikataulut on suunniteltu tukemaan sekä bussilla, junalla että lentäen matkustavia. Esimerkiksi yö- ja päiväjunista OnniBus tarjoaa helpot jatkoyhteydet Rovaniemeltä Leville, Saariselälle ja Ivaloon. OnniBussin kyydissä lasketteluvälineet kulkevat ilmaiseksi – lisäksi alennuksia opiskelijoille, alle 17-vuotiaille junioreille ja yli 65-vuotiaille senioreille. Reitti- ja aikataulu-uudistuksen myötä entistä useampiin Lapin kohteisiin pääsee suoraan bussilla – helposti, edullisesti ja yhdellä lipulla, myös vaihtoyhteyksien kautta. "Haluamme tarjota Lapin talvikauteen edullisia ja mutkattomia matkustusvaihtoehtoja sekä kotimaan matkailijoille ja ulkomailta Suomeen saapuville turisteille, että paikallisille asukkaille ja sesonkityöntekijöille. Suorien bussiyht...

Viro kutsuu syyslomalaisia

Kuva
Syyslomalle kannattaa pakata mukaan hyvät kävelykengät, sillä Viron syksyisestä luonnosta pääsee nauttimaan niin kansallispuiston erämaissa kuin pääkaupungin sydämessä. Kuva: Visit Estonia   Viro kutsuu jälleen syyslomalaisia nauttimaan syksyisen värikkäästä luonnosta, jännittävistä aktiviteeteista sekä löylyn ja uima-altaiden lämmöstä kaupungin vilinään tai vaihtoehtoisesti talviunille valmistautuvan maaseudun hiljaisuuteen. Jokaiselle löytyy varmasti jotain uutta ja yllättävää nähtävää ja koettavaa.   Ruskaretkelle rämeelle tai palatsin puutarhaan Hyllyvän rämeen syksyn värit Noin 45 minuutin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitseva Lahemaan laaja kansallispuisto on kuin läpileikkaus Viron luontoon.  725 neliökilometrin suuruisella alueella on reheviä aarniometsiä, rämeitä ja kallioisia merenrantoja. Tarjolla on monipuolisesti reittejä aina parin kilometrin lapsiystävällisistä pitkospuista vaativiin rämevaelluksiin. Help...

Sri Lanka esittäytyi matkailualalle

Kuva
Sri Lanka Tourism Promotion Bureau (SLTPB) järjesti 8.–11. syyskuuta 2025 menestyksekkään Sri Lanka Roadshow 2025 -tapahtuman Pohjoismaissa (Tanskassa, Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa).   Sri Lanka Tourism Promotion Bureau (SLTPB) järjesti 8.–11. syyskuuta 2025 menestyksekkään Sri Lanka Roadshow 2025 -tapahtuman Pohjoismaissa (Tanskassa, Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa). Roadshow päättyi suosittuun B2B-tapahtumaan Radisson Blu Waterfront -hotellissa Tukholmassa. Aloitteen tavoitteena oli mainostaa matkailukohdetta, palauttaa markkinoiden luottamus, vahvistaa kauppasuhteita ja tuoda esiin Sri Lankan houkuttelevuutta ja turvallisuutta pohjoismaisten matkailijoiden silmissä. Pohjoismaisten matkailijoiden kiinnostus Sri Lankaa kohtaan kasvaa tasaisesti. Tammi- ja elokuun 2025 välisenä aikana maassa vieraili 31 261 pohjoismaista matkailijaa, mikä lähestyy pandemiaa edeltäneen vuoden 2019 tasoa, jolloin pohjoismaisia matkailijoita rekisteröiti...