Tekstit

Lasten kirjaseikkailu Hanasaaressa

Kuva
Lauantaina 29. maaliskuuta 2025 klo 11–15 Hanaholmen järjestää kaksikielisen lasten kirjaseikkailun koko perheelle.   Lauantaina 29. maaliskuuta 2025 klo 11–15 Hanaholmen järjestää kaksikielisen lasten kirjaseikkailun koko perheelle. Tilaisuus alkaa jo edellisenä iltana ruotsalaista ja suomalaista lastenkirjallisuutta käsittelevällä seminaarilla.   Vuonna 2025 Hanaholmen juhlii 50-vuotista taivaltaan Suomen ja Ruotsin yhteistyö- ja kulttuurikeskuksena. Merkkivuotta juhlistetaan muun muassa lasten kirjaseikkailulla, jossa on tänä vuonna erityisen juhlava tunnelma.  ”Lasten kirjaseikkailusta on tullut varsinainen perhejuhla, johon 50-vuotisjuhlavuotemme tuo tänä vuonna lisämaustetta. Monipuolinen ohjelmakattaus sisältää paljon kaikenlaista kivaa ja kiinnostavaa aina erilaisista työpajoista vilkkuvaan kuvitusrobottiin, joka loihtii kuvituksia tilauksesta”, kertoo ohjelmakoordinaattori Tyra Therman.  Kaksikielisessä laste...

Finnkinolta ennätysmäärä IMAX-elokuvia vuonna 2025

Kuva
IMAX-elokuvia voi Suomessa katsoa Finnkinon IMAX-teatterisalissa Helsingin Itäkeskuksessa.    Finnkino esittää ennätysmäärä n IMAX-elokuvia vuonna 2025 . Finnkino esittää v uonna 2025 yhteensä 13 suurta elokuvaa, kuten F1, Superman: Legacy ja uusi Mission: Impossible -elokuva, saavat ensi-iltansa IMAX-formaatissa (Filmed for IMAX). IMAX-elokuvia voi Suomessa katsoa Finnkinon IMAX-teatterisalissa Helsingin Itäkeskuksessa .  IMAX on elokuvateknologia ja teatterikonsepti, joka tarjoaa poikkeuksellisen suuren valkokankaan, huippulaadukkaan kuvan sekä edistyneen äänentoiston. Tämä yhdistelmä takaa katsojille perinteisiä elokuvateattereita vaikuttavamman elokuvakokemuksen. ”Vuoden 2025 IMAX-elokuvavalikoima sisältää sekä uusia alkuperäisiä tuotantoja että jatko-osia useista menestyksekkäistä elokuvasarjoista”, kertoo IMAXin EMEA-alueen teatterikehitysjohtaja John Schreiner . ”IMAXin tarjoama kristallinkirkas kuva ja ainutlaat...

Finnair lisää kapasiteettia Oulun ja Helsingin välillä

Kuva
Parannus on tervetullut sekä liikematkustajille että vapaa-ajan matkailijoille, jotka hyödyntävät tätä tärkeää yhteyttä. Kuva: Finnair   BusinessOulu ja Visit Oulu käyvät aktiivista vuoropuhelua lentoyhtiöiden kanssa Oulun saavutettavuuden parantamiseksi. Niiden saamien tietojen mukaan Finnair lisää tarjontaa Oulun ja Helsingin välisellä reitillä merkittävästi suhteessa viime vuoteen. Parannus on tervetullut sekä liikematkustajille että vapaa-ajan matkailijoille, jotka hyödyntävät tätä tärkeää yhteyttä.   Lisäkapasiteetti koostuu seuraavista elementeistä: Noin 8 % enemmän istumapaikkoja – yli 500 lisäpaikkaa viikoittain Noin 4 % enemmän lentoja – lisää joustavuutta matkustamiseen Noin 7000 lisäpaikkaa vuodelle 2025 Oulusta lähteviin huippusesongin liikematkalentoihin aamuisin Lisälentoja suurten tapahtumien aikaan elo–syyskuussa Tämä kehitys tukee Oulun saavutettavuutta ja vahvistaa alueen vetovoimaa niin...

Uudistunut Baltic Princess palasi reitilleen

Kuva
Turku-Tukholma-reitin Baltic Princess pala si kolmen viikon jälkeen takaisin reitilleen keskiviikkona 19.3.2025. Kuva: Jan-Christian Stenroos   Turku-Tukholma-reitin Baltic Princess pala si kolmen viikon jälkeen takaisin reitilleen keskiviikkona 19.3.2025. Laivaa on remontoitu Turun korjaustelakalla Naantalissa noin 8 miljoonalla eurolla, josta lähes neljä miljoonaa euroa on kohdistettu matkustajatilojen viihtyvyyden parantamiseen. "Satsasimme erityisesti matkustajatilojen uudistamiseen, jotta voimme tarjota asiakkaillemme entistäkin miellyttävämmän matkustuskokemuksen. Uudistukset näkyvät heti laivaan noustessa aulatilassa. Seitsemännen kannen keskiosan kruunaa täysin uusittu Grill House -ravintola ja uuden ilmeen saanut Piano Bar. Laivan myymälät on suunniteltu palvelemaan matkustajia entistä paremmin. Olemme innoissamme voidessamme toivottaa matkustajat tervetulleiksi entistä viihtyisämmälle Baltic Princessille", kertoo lai...

Tullin kuvantamislaite paljastaa kehonsisäiset huumeet

Kuva
Tulli on ottanut käyttöön henkilönkuvantamislaitteen Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kuva: Tulli     Tulli on ottanut käyttöön ensimmäisen henkilönkuvantamislaitteensa Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Laitetta käytetään kansainvälisen matkustajaliikenteen valvonnassa, kun matkustajan epäillään salakuljettavan kehonsisäisesti esimerkiksi huumeita. Alkuvuoden aikana kuvantamislaitteen avulla on paljastunut viisi tapausta, joissa matkustaja on yrittänyt tuoda maahan kehonsa sisällä huumausaineita. Uusi valvontalaite tehostaa Tullin matkustajatarkastuksia ja säästää sekä Tullin että matkustajan aikaa. Henkilönkuvantamislaite tehostaa Tullin valvontatyötä. Sen käyttöönotto on yksi toimistamme, joilla edistämme yhteiskuntamme turvallisuutta. Uusi valvontalaite on tärkeä apuväline työssämme huumausaineiden salakuljetuksen paljastamiseksi, kertoo Tullin valvontaosaston johtaja Samy Gardemeister . Vartalonkuvantamislaitetta käytetään matk...

Vanajanlinna Group yhdistyy osaksi Bon Group Oy:tä

Kuva
Vanajanlinna Group yhdistyy osaksi Bon Group Oy:tä .   Suomen tunnetuimpiin matkailualan B2B -yrityksiin lukeutuva Vanajanlinna Oy yhdistyi osaksi kasvuyhtiö Bon Group Oy:tä 16. maaliskuuta 2025. Samalla Bon Group Oy laajenee valtakunnalliseksi experience hospitality -konserniksi. Yhdistymisen myötä Bon Group konsernin liikevaihto kasvaa noin 17 miljoonaan euroon ja palvelu-tarjonta laajenee myös majoituspalveluihin aiempien korkealaatuisten tapahtuma-, kokous- ja juhlapalvelujen sekä ravintola- ja viihdepalvelujen lisäksi.    "Olen liekeissä tästä kasvuloikasta, joka tuo yhtiöömme myös majoituspalvelut. Yhtiömme kasvaa yhdistymisen myötä lähes kahden sadan työntekijän konserniksi. Yhdistymisen myötä toimimme kahdessa merkittävässä matkailukeskuksessa Levillä ja Tahkolla sekä saamme jalansijaa aivan pääkaupunkiseudun kupeesta Hämeestä, jonka tunnetuimpia majoituspaikkoja nyt operoimme ja kehitämme. Yhtiömme liikevaihdosta ...

TUI julkisti hotellien parhaat 2025

Kuva
TUI Global Hotel Awards -palkintojenjaossa Lindos Blu Luxury Hotel & Suites Rodoksella valittiin neljäntenä vuonna peräkkäin maailman parhaaksi hotelliksi yli 20 miljoonan TUI-asiakkaan asiakastyytyväisyysarvioiden perusteella.   Tämän vuoden TUI Global Hotel Awards -palkintojenjaossa Lindos Blu Luxury Hotel & Suites Rodoksella valittiin neljäntenä vuonna peräkkäin maailman parhaaksi hotelliksi yli 20 miljoonan TUI-asiakkaan asiakastyytyväisyysarvioiden perusteella. Pohjoismaisten vieraiden suosikiksi valittiin Flamingo Paradise Beach Hotel Kyproksella.   TUI Global Hotel Awards kunnioittaa maailman parhaita hotelleja ja lomakohteita. Arvostettu seremonia pidettiin Berliinissä maanantai-iltana, ja se kokosi yhteen alan johtajia, huipputason hotelleja ja hotellialan ammattilaisia juhlistamaan hotellinomistajia, jotka ovat yltäneet erinomaiseen asiakaskokemukseen. Palkintojenjakotilaisuus järjestetään vuosittain, päivää ...