Matka-asiantuntija luotetumpi kuin tekoäly ja vaikuttajat

Suomalaiset luottavat matkan suunnittelussa mieluiten ammattilaisiin.


 

Vaikka lähes puolet meistä käyttää jo tekoälyä matkavinkkien etsimiseen, suomalaiset luottavat lomaa suunnitellessaan silti eniten oikeisiin asiantuntijoihin.

 

Apollon tuore matkailututkimus* osoittaa, että jopa 44 % matkaa suunnittelevista hyödyntää tekoälyä konkreettisten matkavinkkien etsimiseen ja 28 % etsiessään kohdeinspiraatiota. Kuitenkin vain 5,8 % vastanneista luottaa täysin tekoälyn antamiin suosituksiin – suomalaiset siis suhtautuvat teköalyyn muita Pohjoismaita epäluuloisemmin.

"Tekoäly voi ehdottaa hotelleja, kohteita ja päiväohjelmia, mutta se ei kykene arvioimaan laatua ja turvallisuutta tai luomaan yksilöllistä matkakokemusta. Moni on myös huomannut, etteivät vinkit aina pidä paikkaansa." sanoo Satu Kontulainen, Apollomatkojen viestintävastaava.

Eniten luotetaan matkanjärjestäjiin

Kun tarkastellaan, kenen matkasuosituksiin suomalaiset luottavat, matkanjärjestäjät ja heidän asiantuntijansa ovat selvä ykkönen: heihin luottaa 50 % vastaajista. Perinteinen media sijoittuu toiseksi (14 %), kun taas tekoäly (5,8 %) ja somevaikuttajat (7,4 %) jäävät selvästi jälkeen.

Luvut kertovat että, vaikka tekoäly on yhä useammin osa suunnitteluprosessia, se ei korvaa asiantuntijoiden roolia. Matka-asiantuntijat auttavat valitsemaan juuri oikeat vaihtoehdot, ja tietävät mikä kohde sopii lapsiperheille, missä pääsee rauhoittumaan ja kokemaan paikallista kulttuuria. He auttavat löytämään budjettiin sopivat elämykset turvallisuudesta tinkimättä. Lisäksi he osaavat räätälöidä vinkit asiakkaan omien toiveiden mukaan – taito, jossa tekoäly ei vielä pärjää.

"Loman suunnittelu voi tuntua kuormittavalta, ja juuri siksi asiantuntijat ovat tärkeitä. He tuntevat kohteet, kulttuurin ja ne pienet yksityiskohdat, jotka tekevät lomasta erityisen. Räätälöityjen vinkkien avulla lomailet juuri sinulle sopivalla tavalla – ilman huolta siitä, että jotain olennaista jää huomaamatta," Kontulainen jatkaa.

Tutkimuksen keskeiset tulokset:

  • 50 % luottaa eniten matkanjärjestäjiin ja matka-asiantuntijoihin
  • 14 % luottaa eniten perinteiseen mediaan
  • 5,8 % luottaa eniten tekoälyyn
  • 7,4 % luottaa eniten somevaikuttajiin
  • 44 % käyttää tekoälyä matkavinkkien etsimiseen
  • 28 % käyttää tekoälyä matkainspiraaation etsimiseen

Tutkimuksen toteutti Inqvita Apollon toimeksiannosta tammikuussa 2026. Mukana oli yli 1000 vastaajaa, iältään 18–70 vuotta.

Lähde: Apollomatkat 2.2.2026

 

Ilkka J. Virtanen 

Lue myös:

https://valitutmatkat.blogspot.com/2025/11/naiset-suuntaavat-nyt-treenilomille.html

https://valitutmatkat.blogspot.com/2024/06/apollomatkat-vahvistaa-lumilomien.html 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Rhodos on kaunis ja monipuolinen

Gazan ravintolat sinnittelevät sodan keskellä