Tallinnassa muurattiin uuden suomalaishotellin peruskivi
![]() |
|
Peruskiven siunannut Viron apostolisen ortodoksisen kirkon rovasti Aivar Sarapik, Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Tiit Terik, Sokotel AS:n toimitusjohtaja ja Sokos Hotelsin Tallinnan hotellien johtaja Teemu Kilpiä sekä US Real Estaten perustaja Urmas Sõõrumaa hotellin peruskiven muurauksessa 17.9.2026. Kuva: A. Raudjalg |
Original Sokos Hotel Talsinki -hotellin peruskivi muurattiin torstaina Tallinnan keskustan ja matkustajasataman väliin rakentuvassa Talsinki-korttelissa. Vuonna 2029 avautuvaan uuteen suomalaishotelliin tulee 222 huonetta. Hotelli on samalla keskeinen osa Talsinki-korttelia, jonka suunnittelun lähtökohtana ovat longevity-ajattelu ja hyvä elämä.
Original Sokos Hotel Talsinki nousee aivan Tallinnan matkustajasataman tuntumaan, muutaman askeleen päähän Rotermannin korttelista. Sijainti keskellä satamasta kohti Tallinnan ydinkeskustaa kehittyvää uutta kaupunkialuetta on yksi hotellin tärkeimmistä lähtökohdista.
”Talsinkista tulee kahden kaupungin, Helsingin ja Tallinnan, yhteinen olohuone ja paikka, jossa kohdataan ja luodaan yhteisiä muistoja ja hienoja hetkiä. Olen erittäin iloinen, että saamme olla osa tätä arvokasta tulevaisuuden korttelia. Hankkeen eteen on tehty paljon työtä, käyty lukuisia keskusteluja ja rakennettu yhteisiä unelmia ja visioita. Tämän peruskiven muuraus tekee näkyväksi sen, kuinka yhteiset unelmamme muuttuvat konkreettiseksi rakentamiseksi”, sanoo Sokotel AS:n toimitusjohtaja ja Sokos Hotelsin Tallinnan hotellien johtaja Teemu Kilpiä.
Original Sokos Hotel Talsinki on S-ryhmän hotelliyhtiön Sokotelin toinen hotelli Virossa. Hotellivieraat pääsevät käyttämään myös Talsinki-korttelin hyvinvointi-, spa- ja kuntosalipalveluita. Suomen ja Viron sekä Helsingin ja Tallinnan välinen yhteys näkyy myös hotellin tunnelmassa ja sisustuksessa.
Longevity osaksi kaupunkielämää
Hotellin ympärille rakentuu kokonainen uusi kortteli asuntoineen, työpaikkoineen ja palveluineen. Talsinki jatkaa Rotermannista alkanutta Tallinnan keskustan kehitystä kohti merta ja tuo kaupunkielämän aivan matkustajasataman tuntumaan.
Talsinki on Viron ensimmäinen longevity-ajatteluun perustuva kaupunkikortteli. Sen periaatteet ulottuvat yksittäisiä hyvinvointipalveluja laajemmalle koko elinympäristöön. Kortteli suunnitellaan tukemaan terveyttä, hyvinvointia ja sujuvaa arkea niin, että ihmiset kohtaavat ja aikaa jää enemmän hyvälle elämälle.
”Talsinki rakentuu Tallinnan merelliselle portille, paikkaan, jonka jokainen suomalainen Tallinnan-matkailija tulee tuntemaan. Rakennamme korttelin, jossa ihmisellä on hyvä asua, työskennellä, vierailla ja viettää aikaa. Original Sokos Hotel Talsinki on tärkeä osa tätä kokonaisuutta ja tuo Talsinkiin tutun ja vahvan suomalaisen toimijan”, sanoo US Real Estaten perustaja Urmas Sõõrumaa.
Hyvän elämän ajatus näkyy myös Talsinki-kortteliin tulevissa palveluissa. Ensimmäinen alueelle julkistettu terveysalan toimija on Viron suurimpiin silmäsairaaloihin kuuluva ReFocus Silmakeskus, joka siirtää toimintansa alueelle vuonna 2028. Sijainti lähellä satamaa on klinikalle tärkeä, sillä merkittävä osa sen ulkomaisista asiakkaista tulee jo Suomesta.
Hyvä elämä rakennetaan perustuksista lähtien
Talsinki-korttelin yksilöllinen arkkitehtuuri näkyy myös tavassa, jolla rakennukset tehdään. Betonirungot valetaan paikan päällä, mikä mahdollistaa rakennusten poikkeukselliset muodot ja yhtenäiset rakenteet.
”Tallinnassa rakennettiin jo 500 vuotta sitten niin, että jälki kestää. Talsinkia rakennetaan tuleville sukupolville samalla ajatuksella. Suomenlahden äärellä rakennuksilta vaaditaan paljon, ja siksi laadun pitää lähteä jo rakenteista. Pitkäaikainen arvo syntyy siitä, että asiat tehdään hyvin alusta lähtien”, Sõõrumaa lisää.
Talsinki-korttelin rakentaminen etenee vaiheittain. Ensimmäiseen vaiheeseen sijoittuu myös SEB:n Baltian pääkonttori, jonka peruskivi muurattiin toukokuussa. Kokonaisuuden on määrä valmistua vaiheittain vuosina 2028–2029. Ensimmäisen vaiheen rakentamisesta vastaa Bildgren Ehitus. Arkkitehtisuunnittelusta vastaavat virolaiset Arhitekt11 ja HGA.
Original Sokos Hotel Talsinki
- Paadi 3, Tallinna, Viro
- 222 huonetta
- 2 kokoustilaa, aamiaisravintola ja baari
- Avataan 2029
![]() |
|
Talsinki sijoittuu Tallinnan keskeisimmälle ranta-alueelle Rotermannin kaupunginosan tuntumaan, Admiraliteetin altaan äärelle. Havainnekuva: US Real Estate |
Lähde: US Real Estate 17.9.2026
Lue myös:
https://valitutmatkat.blogspot.com/2026/08/tallinnaan-tulossa-uusi-merellinen.html



Kommentit
Lähetä kommentti