Nyt lomaillaan koko suvun voimin

Belek on malliesimerkki kohteesta, josta löytyy tekemistä kaikenikäisille. Golfia voi pelata jopa kymmenen kuukautta vuodessa ja alueella on paljon lapsiperheille sopivia hotelleja. Kuva: TGA


 

Monisukupolvisilla lomilla vietetään aikaa laajennetun perheen kanssa. Kansainvälisesti kasvava ilmiö on selkeästi näkyvillä myös suomalaislomailijoiden tottumuksissa.

Tuoreen matkailutrenditilaston* mukaan lähes joka kolmas matkailija suunnittelee matkustavansa yhdessä perheensä kanssa. Vuonna 2026 jopa 31 % lomailijoista suunnittelee perhelomaa, usein siten, että mukana ovat sekä omat lapset että perheen isovanhemmat. Z-sukupolvesta jopa 51 % kertoo jo matkustaneensa vanhempiensa kanssa.

Lomaelämykset yhdistävät

Perhematkailun motiiveiksi mainitaan erityisesti pysyvien muistojen luominen (59 %) ja aitojen yhteyksien rakentaminen (29 %).

”Matkailussa on nähtävillä ilmiö, jossa lapsiperheikäisten lomailijoiden seurueessa ovat yhä useammin mukana myös isovanhemmat”, kertoo Turkin valtion matkailutoimistoa Helsingissä edustava lähetystöneuvos Arzu Emel Polat. Joskus seurueessa hypätään yhden sukupolven ylitse.

”Eläkeläiset ovat yhä aktiivisempia matkailijoita. Isovanhemmat saattavat ottaa lapsenlapset mukaan omalle etelänlomalleen vapauttaen siten aikaa ruuhkavuosia eläville vanhemmille.”

Turkin Riviera ja Antalyan rannikko ovat perheiden suosiossa

Turkki on yksi suomalaisten lapsiperheiden suosituimmista lomakohteista. Suorat lennot, sijainti samalla aikavyöhykkeellä ja hintatason kohtuullisuus tekevät siitä helpon valinnan monenikäisille matkailijoille. Hotellitarjonta on laaja, ja saatavilla on paljon lapsiperheiden tarpeisiin suunniteltuja matkailupalveluja.

Turkin suosituimmat perhekohteet sijaitsevat Antalyan rannikolla, Turkin Rivieralla. Alueen kohteista esimerkiksi Belek sopii erinomaisesti niin lasten, vanhempien kuin isovanhempien makuun. Rantalomailun ohella Belekissä voi nauttia maailmanluokan golfista ja tasokkaista hotelleista lastenkerhoineen.

”Aurinko paistaa Antalyan rannikolla jopa 300 päivää vuodessa, mikä tekee siitä varsin varman kohdevalinnan koko perheen etelänlomailuun. Alanyan ja Siden ohella myös Lara ja Belek ovat alueella suosittuja valintoja”, toteaa Polat.

Muistilista monisukupolvista lomaa suunnittelevalle

1.    Sujuva matkustaminen
Suorat lennot ja lyhyet siirtymät helpottavat sekä lasten että iäkkäämpien matkustusta.

2.    Majoituksen sopivuus
Valitse hotelli, joka palvelee eri ikäryhmiä. Huomioi perhehuoneiden saatavuus, hissit ja esteettömyys.

3.    Majapaikan sijainti
Onko hotellilla oma ranta? Pääseekö hotellilta jalkaisin ostoksille tai ravintolakaduille vai tarvitaanko aina bussi tai taksi?

4.    Monipuoliset aktiviteetit
Kohteessa on hyvä olla aktiivista ohjelmaa lapsille ja rauhallisempia vaihtoehtoja, kuten kulttuuria, luontoa tai kylpyläpalveluita vanhemmille.

5.    Yhteinen aika ja oma rytmi
Hyvä matkakohde mahdollistaa sekä yhdessäolon että oman ajan.

 

Lähde: Ikkunapaikka PR & Events 28.4.2026

Lue myös:

https://valitutmatkat.blogspot.com/2026/01/turkki-kasvaa-hyvinvointimatkailussa.html 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Gazan ravintolat sinnittelevät sodan keskellä

Hamasin terroristit lomailevat loistohotellissa Kairossa