Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Elokuva onnistuu hyvin kuvaamaan elämää sisällissodan runtelemassa Beirutissa 1980-luvulla. Kuva: Netflix


 

MTVSUV esitti sunnuntai-iltana 14.4.2024 mielenkiintoisen draamaelokuvan Beirut joka sijoittuu Libanonin pääkaupunkiin 1980-luvulla. Elokuva onnistuu hyvin kuvaamaan elämää sisällissodan runtelemassa Beirutissa. Arkipäivää olivat usein toistuvat sähkökatkot, autopommien räjähdykset ja kaduilta kuuluva konetuliaseiden papatus, jonka keskellä suurkaupungin asukkaat yrittivät elää mahdollisimman normaalisti. Poliittinen ja sotilaallinen tilanne Libanonissa oli kuitenkin niin monimutkainen, että sen selittäminen kahden tunnin elokuvassa on haastavaa.

 

Beirut oli suomalaistenkin suosima kaunis ja vauras etelän matkakohde ennen 1975 alkanutta Libanonin sisällissotaa. Rikki ammuttuja hotellirakennuksia ja muita merkkejä menneestä loistosta oli vielä nähtävissä, kun vietin Beirutissa muutaman päivän työasioissa 1988, jolloin kaupunki oli vielä sotatantereena.

 

En ole käynyt Beirutissa sen jälkeen, kun lähdin Libanonista vuoden 1988 lopulla. Sisällissota päättyi vuonna 1990, ja kuvista päätellen pääkaupunki on ainakin osittain palannut entiseen loistoonsa. Rauha voi kuitenkin rikkoutua helposti, koska Libanon on sisäisesti heikko eri uskontoryhmien tilkkutäkki, jonka alueella toimii useita ulkovaltojen rahoittamia ja aseistamia islamistisia ryhmittymiä. Tilanne on räjähdysherkkä nyt, kun Lähi-idän tilanne on muutenkin jännittynyt. Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Libanoniin.

 

Beirut-elokuva, joka on ilmeisesti kuvattu pääosin Marokossa, on nähtävissä joillakin maksukanavilla, muun muassa Amazon Primella. Pääosissa ovat MadMen-sarjasta tuttu Jon Hamm ja Bondista sekä useista muista menestyselokuvista tuttu Rosamund Pike.

 


 


 

 

Ilkka J. Virtanen

Kirjoittaja palveli rauhanturvatehtävissä Lähi-idässä 1987-88 ja 1991-92


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiepolo and the Nazis: unexpected story behind one painting

Tiepolo in Helsinki - The Exhibition of Discoveries