Porosafari saapuu Seurasaareen
Nuorti Reindeer. Kuva: Juha Kauppinen |
Moni Helsingin Seurasaaren-kävijä voi tänä talvena hieraista silmiään, sillä saaren helikopterikentälle majoittuu talvikuukausiksi viisi komeasarvista poroa. Helsinki Reindeer Safari -nimisen tapahtuman avajaiset ovat 1. joulukuuta, ja tapahtuma on avoinna joulukuussa päivittäin.
Kenestä Seurasaaren suopunkimestari?
Tapahtuman päävetonaula ovat komeat porot, jotka käyskentelevät tapahtuma-alueen ympärille pystytetyssä suuressa aitauksessa. Oppaiden tarinoidessa poroista vieraat pääsevät ruokkimaan poroja niiden herkkuruoalla eli jäkälällä. Rekiajelu on hieman haasteellinen laji etelän lumitilanteessa, mutta mikäli lunta on tarpeeksi, on mahdollista lähteä pienelle poroajelulle.
Harva pääkaupunkiseutulainen on kokeillut suopunginheittoa. Tapahtumassa tätä perinteistä poronhoidossa käytettävää työvälinettä on mahdollisuus testata, tosin helpotettuna versiona paikallaan pysyvään maaliin.
Tapahtuma-alueelle on pystytetty kaksi hirsistä Lapin-kotaa. Toiseen kotaan pääsee vain tontun luvalla perhe tai ystäväporukka kerrallaan, ja siellä asustelee, kukapas muu kuin Joulupukki, joka ottaa vastaan vieraita kotatulen lämmössä. Alueen toisessa kodassa vierailijat pääsevät itse grillaamaan, ja siellä voi nauttia lisäksi valmiita kojusta myytäviä loimuherkkuja sekä kuumaa mehua pipareineen.
Seurasaari itsessäänkin on kaunis paikka talvella, ja jo tapahtumapaikkaan saapuessaan vierailija pääsee ihastelemaan Seurasaaren ulkomuseon vanhoja hirsirakennuksia, joita alueella on kymmenittäin.
Kansainvälisiä tonttuja
Helsinki Reindeer Safari työllistää ihmisiä ympärivuorokautisesti, sillä paikalla on aina oltava poronhoitaja ja vartija.
Tapahtuman odotetaan kiinnostavan myös pääkaupunkiseudun turisteja. Monikielisyys on niin ikään huomioitu safarilla. Kaikki työntekijät puhuvat suomen lisäksi englantia, osa myös muita kieliä, kuten koltansaamea, arabiaa, ukrainaa ja venäjää. Oman ripauksensa kansainvälisyyttä tuovat seitsemän kieliharjoittelijatonttua.
- Tontut ovat safarilla suorittamassa maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen kuuluvaa muutaman viikon kieliharjoittelua, jossa he tutustuvat suomalaiseen työelämään ja oppivat samalla erityisesti suomen puhekieltä. Eipä sekään ole pahitteeksi myöhempää työnhakua varten, että CV:ssä lukee työnhakijan toimineen Joulupukin apulaisena porosafarilla, tapahtumatuottaja Maria Yli-Kojola hykertää, ja kehuu samalla harjoittelijoidensa heittäytymistä uuteen rooliinsa.
Tapahtuman järjestäjiä ovat porokuiskaaja Marko Sokero Nuorti Reindeeristä sekä Spring Housen suomen kielen kouluttaja ja Marian Helmien toimituspäällikkö Maria Yli-Kojola, joka välittää Marian Joulupukit -nimisen ohjelmatoimistonsa kautta myös joulupukkeja koteihin sekä yrityskeikoille. Kumpikin oli tahollaan miettinyt joulumaan järjestämistä Helsinkiin, ja kun Sokero alkoi kysellä joulupukkiesiintyjää Yli-Kojolan toimiston kautta, syttyi kipinä yhteisestä porosafarista, joka toisi jouluisen Lapin elämyksiä pääkaupunkiseutulaisten ulottuville idyllisessä Seurasaaren miljöössä.
150 poronkuseman muuttomatka
- Mikäli porojen muuttomatka lasketaan perinteisesti poronkuseman mukaan, niitä tulee noin 150 Inarista Seurasaareen, Yli-Kojola veistelee pitkästä muuttomatkasta.
Ennen muuttomatkaa omat porot on kuitenkin etsittävä laajalta paliskunnan alueelta.
Omien porojen tunnistaminen ei Sokeron mielestä ole kovinkaan vaikeaa.
- Porot tunnistavat minut äänestä, joten ne tulevat metsästä tervehtimään, kun huhuilen niitä. Suopungin avulla ne saadaan kerättyä, mutta on onnistuttava kerralla, koska muuten ne karttelevat pari viikkoa.
Seurasaareen tulevat porot aloittavat muuttomatkansa etelään marraskuun lopussa Lapin Inarin Sevettijärveltä, aivan Suomen ja Norjan rajalta, jossa ne viettävät puolet vuodesta villeinä luonnossa ja puolet vuodesta Nuorti Reindeerin porotilalla.
Kesyimmät porot matkaavat tänä vuonna Helsinkiin. Matkaan on saatu eläinlääkärin lupa.
- Porot pomppaavat kuorma-autoon kiltisti perässäni, koska ovat jo tottuneet matkustamiseen Lapissa, Sokero naurahtaa. Matkan aikana niille on tarjolla ruokaa sekä juomaa ja ne pääsevät usein jaloittelemaan.
Sokeron mukaan puolivillin poron kouluttaminen reen vetäjäksi on pitkäjänteistä työtä.
- Poron kouluttamiseen menee aikaa 2-3 vuotta. Ensin poron pitää tulla nätisti kouluttajan perässä, sitten harjoitellaan valjaiden pitoa ja vasta sen jälkeen reen vetämistä. Kaikilta poroilta tämä ei suju, vaan poron täytyy olla myös luonteeltaan rauhallinen.
Helsinki Reindeer Safari on avoinna yleisölle 1.-31.12.2024 ma-pe klo 15-19 ja la-su klo 12-18. Yritysvarauksia otetaan vastaan myös muina aikoina.
(Alkuvuoden 2025 aukioloajoista ei ole vielä tehty päätöstä.)
Lippuja saa verkkokaupasta tai ovelta (rajoitetusti).
Lähde: Marian Helmet 27.11.2024
Kommentit
Lähetä kommentti