Kreikka lomakohteena - 5 syytä suosioon
![]() |
|
Kreikasta löytyy lomakohteita moneen makuun ja kaikille lomabudjeteille. |
Apollon matkavaraukset Kreikkaan ovat nousseet peräti 20 prosenttia tulevalle kesälle. Tämä ei ole sattumaa - kerromme viisi syytä, miksi Kreikka on entistä suositumpi tänä vuonna.
Kreikka on jälleen kerran kesän lomakohteiden kärkisijalla. Tänä vuonna maa on suositumpi kuin koskaan, ja lähes 8 kymmenestä Apollon asiakkaasta suuntaa kesälomallaan Kreikkaan. Matkanjärjestäjä raportoi 20 %:n kasvusta Kreikan lominen myynnissä verrattuna samaan aikaan viime vuonna.
– Kun taloustilanne kiristyy ja maailmaa ravistelee levottomuus, haluataan valita tuttuja ja turvallisia lomakohteita, joissa rahalle saa varmasti vastinetta. Siinä mielessä Kreikkaa on vaikea päihittää", kertoo Apollomatkojen PR vastaava Satu Kontulainen.
Hän nostaa esiin viisi syytä, miksi Kreikka kiinnostaa nyt erityisesti:
Edullisia vaihtoehtoja
Kreikka tarjoaa erinomaisen valikoiman hotelli- ja lomailumahdollisuuksia eri budjeteille. Esimerkiksi illallinen kahdelle kreikkalaisessa tavernassa maksaa keskimäärin alle 30 euroa. Vastaavasta ateria Mallorcalla maksaa helposti 45–50 euroa. Lisäksi hotellivalikoima on laaja ja tarjoaa hyviä vaihtoehtoja monissa hintaluokissa.
Ainutlaatuista vieraanvaraisuutta
Kreikka tunnetaan ainutlaatuisesta vieraanvaraisuudestaan. Paikalliset tekevät parhaansa saadakseen matkailijat tuntemaan olonsa kotoisaksi. Kontulainen uskoo, että lämmin vastaanotto vetoaa erityisesti nyt, kun toisissa kohteissa protestoidaan massaturismia vastaan.
– Kestävä kehitys on suomalaisille tärkeää, ja haluamme tehdä vastuullisia valintoja. Kohteen valinta, jossa matkailijoita arvostetaan ja pidetään tärkeänä paikallisille, on yksi tapa toteuttaa tätä. Samalla moni haluaa tukea paikallistaloutta majoittumalla paikallisomisteisissa hotelleissa ja syömällä paikallisissa ravintoloissa. Kreikassa tämä onnistuu pienemmälläkin budjetilla", Kontulainen sanoo.
Painotus kestävyyteen
Myös kreikkalaiset itse ovat sitoutuneet kestävään kehitykseen. Kreikan matkailuministeriö on muun muassa lanseerannut "Tourism for all" -aloitteen, jonka tavoitteena on säilyttää maan luonnonkauneus ja kulttuuriperintö, modernisoida infrastruktuuria ja edistää ympäristöystävällisiä käytäntöjä. Tämä mahdollistaa Kreikan kokemisen vastuullisesti ja lisää luonnollisesti maan vetovoimaa.
Ympärivuotinen matkakohde
Vaikka Kreikka on ennen kaikkea suosittu kesäkohde, sen suopea ilmasto sekä valtava valikoima nähtävyyksiä ja elämyksiä tekevät siitä loistavan matkakohteen ympäri vuoden. Yksi hallituksen kestävän kehityksen aloitteista onkin edistää matkailua sesongin ulkopuolella, esimerkiksi nostamalla esiin vähemmän tunnettuja alueita, talviurheilua ja festivaaleja.
Tukeakseen tätä tavoitetta Apollo tarjoaa tänä vuonna ennätyksellisen laajan valikoiman Kreikan lomia. Tarjonta kattaa niin tutut lomasaaret kuin tuntemattomammatkin kohteet. Samalla Apollon lomakausi on pidentynyt, matkoja tehdään huhtikuusta marraskuuhun. Lisäksi valikoimasta löytyy lumilomia Kreikkaan.
Rikas kulttuuriperintö ja paljon koettavaa
Kreikka on kuin elävä museo, jolla on ainutlaatuinen historiallinen ja kulttuurinen perintö. Samalla maa tarjoaa saaria, kaupunkeja ja luontoelämyksiä hienoista vuorista ja oliivilehdoista näyttäviin rantoihin.
– Kreikasta löytyy sekä viehättäviä kyliä, että koskemattomia saaria, rantaparatiiseja ja suurkaupunkeja. Haluatpa sitten rentouttavan rantaloman tai aktiivisia päiviä vaelluksen, pyöräilyn, kiipeilyn tai ruoka- ja viinielämysten parissa, löytyy täydellinen kohde varmasti. Siksi Kreikka ei koskaan kyllästytä. Aina on jotain uutta löydettävää, toteaa Kontulainen.
Lisätietoa kohteista Kreikassa.
Lähde: Apollomatkat 15.4.2025

Kommentit
Lähetä kommentti