Pohjoismainen matkailun palkintotapahtuma Suomeen

Grand Travel Award Finland


 

Pohjoismaiden arvostetuin matkailualan palkintotapahtuma Grand Travel Award saapuu vihdoin Suomeen. Grand Travel Award järjestetään Suomessa ensimmäistä kertaa 2. kesäkuuta 2025 Epicenter Helsingissä.

 

Yli 30 vuoden ajan Grand Travel Award on ollut Ruotsin johtava matkailualan palkintotapahtuma. Nyt tämä arvostettu konsepti saa oman suomalaisen versionsa – tarjoten ainutlaatuisen alustan alan huippuosaamisen tunnistamiseen ja matkailualan parhaiden toimijoiden juhlistamiseen Suomessa.


"Uskomme vahvasti, että tapahtuma tulee olemaan suosittu ja lisää matkailualan arvostusta Suomessa. Se on suunnattu yksinomaan matkailualan ammattilaisille, ja osallistuminen tapahtuu kutsun saaneena. Tapahtuma on maksuton, ja tilaan mahtuu 300 henkeä – joten aika näyttää, täyttyykö talo. Suomalaiset tuntien uskon, että täyttyy." sanoo tapahtuman tuottaja Titti Myhrberg 

Palkinnot perustuvat riippumattomaan ja todennettuun tutkimukseen, jonka toteuttaa neutraali ja arvostettu tutkimusyritys Nordic Bench ja jonka Toimitusjohtaja Jan Ogner selventää:

"Käytämme tutkimuksessa kaikissa Pohjoismaissa NPS-metodologiaa (Net Promoter Score) , joka mittaa asiakkaiden halukkuutta suositella yritystä. Tämän lisäksi arvioimme kaikkia yrityksiä kymmenen keskeisen imagotekijän perusteella. Näiden yhdistelmä antaa selkeän, vertailukelpoisen ja syvällisen kuvan asiakaskokemuksesta ja brändimielikuvasta. Riippumaton tutkimus on olennaisen tärkeää palkintojen uskottavuuden kannalta – sen avulla voimme tunnistaa ja palkita aidosti parhaiten suoriutuvat yritykset, ei vain tunnetuimmat. Äänestyskategorioissa mukana olevat yritykset eivät voi vaikuttaa tuloksiin esimerkiksi pyytämällä verkostoaan äänestämään – ja juuri tämä erottaa meidät perinteisistä suosioäänestyksistä."

Nils Norberg, Grand Travel Award Ruotsin toimitusjohtaja, toivottaa laajentumisen tervetulleeksi:
"Grand Travel Awardin tuominen myös Suomeen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan rinnalle, lisää toimialan pohjoismaista vertailtavuutta. Nyt voimme tarjota aidosti pohjoismaisia näkyvyyssopimuksia saumattomasti matkailun B2B-sektorilla. Tämä on vahva askel alueellisen yhteistyön ja näkyvyyden kehittämiseksi."

 

Tapahtumatiedot:
Aika ja paikka: 2.6.2025, Epicenter Helsinki
Osallistuminen: Kutsuvierastilaisuus, maksuton
Kohderyhmä: Matkailualan ammattilaiset (max. 300 osallistujaa)

Tapahtuman sivu: https://toptravels.fi/artikkeli/pohjoismaiden-arvostetuin-matkailupalkinto-saapuu-suomeen-grand-travel-award-jarjestetaan-helsingissa-kesakuussa-2025/

 

 

Lähde: Nordic Marketing Consultants Oy 24.4.2025


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Rhodos on kaunis ja monipuolinen

Gazan ravintolat sinnittelevät sodan keskellä