Uusia junavuoroja Ouluun joulukuussa
![]() |
|
VR lisää kaukoliikenteen junavuorojen tarjontaa eri puolilla Suomea merkittävästi vuodelle 2026. |
VR lisää kaukoliikenteen junavuorojen tarjontaa eri puolilla Suomea merkittävästi vuodelle 2026. Uudet vuorot vahvistavat yhteyksiä Oulusta Helsinkiin ja väliasemille sekä Oulusta pohjoiseen. Vuorot on suunniteltu täydentämään aukkoja junaliikenteen aikatauluissa viikon kysytyimmille matkustuspäiville, ja niiden liikennöinti aloitetaan 14.12.2025.
Junaliikenteen suosio matkustamisen muotona kasvaa entisestään: viime vuoteen verrattuna vapaa-ajan matkustaminen on kasvanut jopa 9 prosenttia ja opiskelijoiden osuus asiakaskunnasta on kasvanut 7 prosenttia. Myös työmatkojen määrä on kasvussa.
VR lisää uusia junavuoroja Oulun reitille asiakaskysynnän perusteella kysytyimmille ajankohdille. Uudet vuorot lisäävät vaihtoehtoja tuoden lisää joustavuutta ja mukavuutta matkantekoon Helsingin ja Oulun välillä.
VR aloittaa Pendolino Plus -junien liikenteen Oulun ja Helsingin välillä tiistaina 16.12.2025, jolloin käynnistyy täysin uusi klo 04.32 aamuvarhaisen vuoro, joka palvelee erityisesti Oulusta Tampereelle ja Helsinkiin kiirehtiviä liikematkustajia. Uusi juna sekä uusi, VR:n asiakkaiden toiveiden pohjalta suunniteltu Ekstra Plus -matkustusluokka ovat saaneet innostuneen vastaanoton aiemmin käynnistyneellä reitillä Helsingistä Turkuun. Pendolino Plus -junat tulevat osittain korvaamaan nykyisiä Helsingistä Ouluun liikennöiviä IC- ja Pendolino-junia. Uusi kalusto ei vaikuta matka-aikaan ja reiteillä pysähdytään samoilla asemilla kuin nytkin.
Pendolino Plus -liikenteen lisäksi Oulun junayhteydet monipuolistuvat joulukuussa, kun 14.12. alkaen käynnistyvät seuraavat uudet reitit ja vuorot:
- arkisin Helsingistä Ouluun klo 14.54 Tampereen kautta
- sunnuntaisin suora yhteys Turusta Ouluun klo 11.05
- sunnuntaisin Oulusta Helsinkiin klo 18.17 pysähtyen myös väliasemilla Seinäjoen pohjoispuolella
- sunnuntaisin Oulusta Seinäjoelle klo 11.55 tarjoten enemmän yhteyksiä väliasemilta etelään
- lauantaisin IC25 Helsingistä jatkaa Oulusta Rovaniemelle klo 18 täydentäen lauantai-illan vuorotarjontaa
- sunnuntaisin IC 26 suora yhteys Rovaniemeltä klo 11.00 Oulun kautta Helsinkiin
Sunnuntaisin Turusta Ouluun sekä Oulusta Helsinkiin kulkevat junat pysähtyvät muun muassa Pietarsaari-Pedersören, Raahen sekä Lapuan asemilla.
”On hienoa, miten viikonloppujen ja vapaa-ajan matkustamisen suosio on kasvanut. Haluamme tarjota asiakkaillemme lisää vaihtoehtoja mukavalle ja vähäpäästöiselle tavalle matkustaa, ja olemme iloisia voidessamme kasvattaa vuorotarjontaamme näin merkittävästi vuodelle 2026”, kertoo VR:n kaukoliikenteen suunnittelujohtaja Mikko Linderoos.
Oulun lisäksi uusia vuoroja kohdistuu erityisesti itäradalle Joensuun reitille sekä Tampereen ja Kouvolan kautta Kuopioon. Uusien kaukoliikenteen junavuorojen lisäksi VR tekee yhdessä kuntien kanssa merkittäviä aikataulumuutoksia idän suunnan lähijunien ostoliikenteessä. Muutokset parantavat vaihtoyhteyksiä ja sujuvoittavat matkustamista erityisesti Helsinki–Lahti–Kouvola–Kotka-akselilla. Kaikki uudet vuorot löytyvät kootusti tästä ajankohtaisuutisesta.
Lähde: VR-Yhtymä Oyj 3.12.2025

Kommentit
Lähetä kommentti