Ruka saa vuoristoradan

Tunturin huipulta alas laskeva rata on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Lisäksi Rukalle tuodaan painovoimalla liikkuvat moottorittomat mäkiautot, joilla voi kurvata ylhäältä alas.


 

Rukan hiihtokeskus aloittaa uuden vetonaulan – vuoristokelkkaradan – rakentamisen kesällä 2024. Tunturin huipulta alas laskeva rata on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Lisäksi Rukalle tuodaan painovoimalla liikkuvat moottorittomat mäkiautot, joilla voi kurvata ylhäältä alas. Investoinnit kesään ovat ympärivuotista toimintaa kasvattavan strategian mukaiset. 

 

Rukalla tapahtuu myös kesällä. Kesämatkailu talvisesta paratiisistaan tunnettuun hiihtokeskukseen on kasvussa, ja lisäpotkua ympärivuotiseen toimintaan saadaan nyt uudella vuoristoradalla, joka on laatuaan ensimmäinen Suomessa. 

– Uskomme vahvasti ympärivuotisen matkailun kasvuun Rukalla, ja haluamme kehittää aluetta investoimalla uusiin elämyksiin, jollaisia Suomessa ei ole ennen nähty, sanoo Rukakeskuksen toimitusjohtaja Antti Kärävä

Vuoristokelkkarata on takuuvarma vetonaula kaiken ikäisille matkailijoille. Se tulee olemaan käytössä ympäri vuoden, myös talvella. Radan lähtöpiste on lähellä tunturin huippua, ja 767 metriä pitkä rata päättyy tunturin juurelle hissien ala-asemien läheisyyteen. Rataa lasketaan kelkoilla, jotka radan koneisto kuljettaa ylös matkustajien kera. 

Radan rakennustyöt aloitetaan kesällä 2024 ja valmista tulee kesäkaudelle 2025. Tuolloin käyttöön otetaan myös toinen uusi elämystuote: painovoimalla alas kulkevat maastomäkiautot. Niillä voi lasketella alas olemassa olevia sorateitä pitkin. 

– Näiden tuotteiden myötä meillä on Bike Parkin, sekä alkuperäisen ja edelleen todella suositun kesäkelkkaratamme lisäksi useita vetonauloja kaiken ikäisille asiakkaille, Kärävä toteaa. 

 

Kansallishuvipuiston kaikki huvit Ruka-rannekkeella 

Uutuus kesälle 2024 on Ruka-ranneke, jolla Rukan kesän aktiviteetit voi kokea täydessä laajuudessaan. Rannekkeella pääsee tunturin huipulta lähtevälle 364 metriä pitkälle vaijeriliu’ulle, kesäkelkkarataan, Ruka Bike Parkiin sekä minigolf-radalle. Lisäksi rannekkeella voi vuokrata maksutta frisbee golf -kiekot kahdelle eri radalle, jotka kiertävät tunturin ympäri upeissa maisemissa. Ruka-rannekkeella saa myös 20 % alennuksen Rukan kylän keskellä sijaitsevasta Lappis-vesipuistosta. 

Ruka-rannekkeen hinta lapsille on 35 euroa ja aikuisille 49 euroa. Ranneke on mahdollista ostaa myös usealle päivälle samaan tapaan kuin hissiliput talvella. 

 

Kesän kysynnässä positiivista virettä 

Päättynyt talvi ja talouden suhdanne on näkynyt myös pohjoisen matkailukohteissa. Rukan alue on kuitenkin pitänyt pintansa hyvin. Tilanne näyttää lupaavalta myös loppuvuotta kohti. 

– Yksityisasiakkaiden majoituskysyntä Ski-Inn -kohteissamme näyttää kesän osalta paremmalta kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Lisäksi myös seuraavan talven majoitusvaraukset ja erityisesti kansainvälinen kysyntä näyttäisi olevan kasvussa viime vuoteen nähden, Kärävä toteaa. 

– Joulukuussa Saaruan huipulle valmistuva saunaravintola vastaa asiakkaiden pitkäaikaiseen toiveeseen saada hyvä ravintola ja maisemasauna tunturin huipulle. Ajoitus on mainio, koska kysyntä kasvaa, hän jatkaa. 

Ruka-Kuusamon alueella matkailu kasvoi viime kesänä muuta Suomea nopeammin. Päättynyt talvi oli Rukan hiihtokeskukselle historian toisiksi menestyksekkäin, ja kansainvälisten asiakkaiden määrä kasvoi merkittävästi. 

 

FAKTA: Rukan kesä eli Kansallishuvipuisto 

Rukan matkailukeskus on auki ympäri vuoden. Kesällä Kansallishuvipuistoksi ristitystä keskuksesta matkailijoille löytyy todella paljon aktiviteetteja niin tunturin rinteiltä vaijeriliu’un, Suomen monipuolisimman Bike Parkin kuin kesäkelkkaradankin muodossa. Rukalla on myös runsas ja laadukas ravintolatarjonta: matkailijalle löytyy niin artesaanipitsaa, herkullisia kulhoannoksia, wokkia, mehukkaita hampurilaisia kuin haukipulliakin. Viimeisimpänä lisäyksenä kattaukseen on kuusamolaisen ravintola Tapion saama Michelin -tähti

Alueen läheisyydessä on lisäksi neljä kansallispuistoa: Oulanka, Riisitunturi, Hossa sekä Salla. Näistä lähin eli Oulangan kansallispuisto kätkee sisäänsä muun muassa Karhunkierroksen, yhden Suomen suosituimmista vaellusreiteistä. Perheille sopivampi vaihtoehto on Pieni Karhunkierros, jolla on pituutta 12 kilometriä. 

 

Rukan kesän uutuustuotteet: 

2024: Ruka-Ranneke: kaikki kansallishuvipuiston aktiviteetit samassa paketissa 

  • Vaijeriliuku 
  • Kesäkelkkarata 
  • Bike Park 
  • Minigolf 
  • Frisbee golf -kiekot 
  • 20% alennus Lappis-vesipuistosta 
  • 10% alennus pyörävuokrasta (PisteVuokraamo) 

 

2025: Vuoristokelkkarata, pituus 767 metriä, korkeusero 85 metriä 

Maastomäkiautot, jotka kulkevat lasketteluhisseillä ylös ja painovoimalla alas.

 

Lähde: Rukakeskus 4.6.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää