Rukalle suunnitteilla uusi Sokos-hotelli
Rukalle suunnitellun Sokos Hotellin havainnekuva talvipäivänä. Havainnekuva: PAVE Arkkitehdit |
Osuuskauppa Arina suunnittelee merkittävää hotelli-investointia Rukalle. Majoitus- ja liiketontin asemakaavaluonnos on ollut nähtävillä loka-marraskuussa. Kuusamon kaupunki käsittelee 12.12.2024 kaavaehdotuksen nähtäville asettamista. Kaavamuutos voisi olla lainvoimainen keväällä 2025 ja rakentaminen alkaisi aikaisintaan saman vuoden syksyllä.
– Olemme alusta saakka olleet todella innoissamme hankkeesta, joka konkretisoitui maaliskuussa, kun Arina valittiin toteuttajaksi Kuusamon kaupungin järjestämän Rukan ydinalueen majoitus- ja liiketontin luovutuskilpailussa. Olemme teettäneet mm. kallio- ja maaperätutkimuksia sekä edistäneet tilasuunnittelua ja kustannusten arviointia. Lähikuukausina valitsemme hankkeen suunnittelijat sekä sisustusarkkitehdin. Pääsuunnittelijana hankkeessa toimii oululainen Pave Arkkitehdit, kertoo Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
– Break Sokos Hotel Levi on antanut meille oppeja ja kokemusta sesonkimatkailun hankkeista ja operoinnista, ja nyt pääsisimme hyödyntämään tätä osaamista tulevassa Rukan kohteessa. Odotamme myös ilolla yhteistyötä Rukan muiden toimijoiden kanssa, Peltoniemi jatkaa.
– Uuden Sokos Hotellin tulo Rukalle olisi erittäin hieno lisä matkailualueemme majoitustarjontaan. Laadukkaalle hotellimajoitukselle on kysyntää Ruka-Kuusamon alueella ympärivuotisesti. Se tarjoaa asiakkaillemme lisää valinnanvaraa majoitukseen ja parantaa entisestään Rukan kävijöiden erinomaista asiakaskokemusta. Uusi hotelli toisi Rukalle myös merkittävästi uusia petejä palvelemaan kasvavaa kotimaista ja kansainvälistä tarvetta. Toivotamme Arinan lämpimästi tervetulleeksi Rukalle, toteaa Antti Kärävä, Rukakeskus Oy:n toimitusjohtaja.
Hotellin suunnittelussa ja palveluissa huomioidaan kokonaisvaltaisesti sijainti keskellä upeaa luontoa kansainvälistyvässä Rukan matkailukeskuksessa. Majoituksen lisäksi rakennukseen on suunnitteilla ravintola- ja kahvilapalvelut, joiden konseptit tarkentuvat kevään 2025 aikana.
Faktoja Sokos Hotel Rukasta:
- Kerroksia 6
- 218 huonetta, joista saunallisia huoneita 9
- Ruokaravintola ja kahvila
- Pysäköintipaikkoja ja sähköautonlatauspisteitä
- Investoinnin arvo noin 37 miljoonaa euroa
- Hotelli avautuu aikaisintaan talvikaudeksi 2027-2028
- Sokos Hotellin arkkitehtisuunnittelusta vastaa oululainen PAVE Arkkitehdit
Lähde: Osuuskauppa Arina 5.12.2024
Kommentit
Lähetä kommentti