Sinebrychoffin taidemuseossa antiikin sankareita ja Espanjaa
Ellen Thesleff (1869–1954): Medusa, 1908–1910. Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen. |
Sinebrychoffin taidemuseossa on ensi vuonna esillä kaksi vaihtuvaa näyttelyä. Antiikin sankarit ovat ensimmäisenä näyttämöllä. Sankareiden matkassa pääsemme kokemaan suuria tunteita ja uskomattomia juonenkäänteitä. Syyskuussa avautuva Espanja myyttien takaa -näyttely esittelee kiehtovaa Espanjaa ja sen myyttistä kuvastoa. Näyttelyssä nähdään espanjalaisten taiteilijoiden maalauksia 1800-1900-luvuilta.
Antiikin sankarit
13.2.–10.8.2025
Sinebrychoffin taidemuseo
Antiikin sankaritarinoissa on voimaa, nokkeluutta, kauneutta, uhrautumista,
epäonnea ja ennen kaikkea uskomattomia juonenkäänteitä. Nämä ainekset elävät
edelleen vahvasti länsimaisessa kulttuurissa ja kutsuvat meitä
sankaritarinoiden maailmaan. Näyttely tarkastelee sankaruuden viittaa ja sitä
mitä sen alle kätkeytyy. Mikä tekee sankarista sankarin?
Sankaruus ei ole pelkkää ruusun terälehtien tuoksuttelua ja voitosta toiseen hyppelyä. Antiikin tarinoissa kohtalo ajaa sankarin hänelle tarkoitettuun rooliin ja olympolaiset jumalat ohjailevat häntä. Sankariainekset testataan vaarallisilla matkoilla, kilpailuissa ja kiperissä kokeissa. Mukaan mahtuu uhrautumista, pettymyksiä ja traagisia tapahtumia. Tarinat eivät läheskään aina lopu voittoon, suuretkin sankarit epäonnistuvat. Tärkeintä on tarina, eikä se saako sankari elää elämänsä onnellisena loppuun asti.
Jo yli 2000 vuotta kirjailijat, taiteilijat ja säveltäjät ovat ammentaneet antiikin sankarihahmoista ja kertomuksista. Nykyaikana antiikin sankaritarinoiden vaikutus on nähtävissä muun muassa sarjakuvissa, peleissä ja elokuvissa. Koukuttavat tarinat ja hahmot viihdyttävät meitä edelleen ja sankareiden inhimilliset puolet saavat meidät samaistumaan.
Näyttelyssä esitellään kreikkalaisen mytologian keskeiset sankarit Herakles ja Perseus sekä Troijan sodassa taistelleet Akhilleus, Odysseus, Hektor ja Paris. Esillä on kreikkalais-roomalaista keramiikkaa, veistoksia, grafiikkaa, maalauksia ja nykytaidetta eri menetelmin. Näyttelyn kuraattori on intendentti Claudia de Brün.
Espanja myyttien takaa
11.9.2025–11.1.2026
Sinebrychoffin taidemuseo
Kiehtova Espanja on
houkutellut eurooppalaisia matkailijoita jo 1700-luvulta alkaen. Mielikuvat
Espanjasta liittyvät usein flamencon arvoitukselliseen tunnelmaan ja
vangitsevaan rytmiin. Näyttely esittelee myyttisen Espanjan kuvauksia sekä
uutta aikaa kohti kurottuvia maalauksia 1800-1900-luvuilta.
Espanjalaisuuden kuvasto syntyi maahan
ihastuneiden matkailijoiden ja heidän mielikuviinsa vastanneiden espanjalaisten
taiteilijoiden vuorovaikutuksessa. 1800-luvun taiteessa on nähtävissä maan
eksoottisuutta ja erityispiirteitä korostavia aiheita. Edelleen nykypäivänä
matkailijat ympäri maailmaa etsivät näihin mielikuviin pohjautuvaa autenttista
Espanjaa.
Teosten aiheet ammentavat erityisesti Andalusian alueen kulttuurista, kuten
flamencosta ja härkätaistelusta. Mielikuviin liitettiin myös haaveellisia ja
epätodellisia piirteitä sekä ihanteita. Maalauksissa korostuvat maan
perinteet, eri alueiden ihmiset ja tyylit. José Maria Gallegos y Arnosan (1857–1917)
sekä Francisco Pradillan (1848–1921) maalausten
tunnelmallisten tilanteiden taustalla huomio kiinnittyy myös
kädentaitoihin. Lisäksi taiteilijat innostuivat orientalismista, eli
eksoottisista ja itämaisista aiheista, joita löytyi myös omilta lähiseuduilta.
Matkustaminen kulttuurisesti monipuoliseen Andalusiaan tai jopa Afrikkaan asti
näkyy Mariano Fortunyn (1838–1874) ja Joaquín Agrasotin (1836–1919)
teoksissa. Francisco de Goyan (1746–1828) grafiikassa sen sijaan
välittyy yhteiskuntakriittinen sävy espanjalaisen kulttuurin ihannoimisen
sijaan.
Espanjalaiset taiteilijat oleskelivat myös eurooppalaisen taiteen keskuksissa
kuten Pariisissa ja Roomassa. Myyttisen espanjalaisuuden vaikutus kulki heidän
mukanaan, mutta vilkkaiden taidekeskusten uudistavassa ilmapiirissä monet
taiteilijat siirtyivät kohti kansainvälisempää ilmaisua. Esimerkiksi Joaquín
Sorollan (1863–1923) maalausten pääosassa on usein valo. Maisema ja
modernisoituva maailma saivat tilaa uuden ajan taiteilijoiden
aiheissa.
Näyttely kuljettaa 1800-luvun perinteistä sekä espanjalaisuuden ihanteista ja
myyteistä ammentavien maalausten kautta kohti uutta aikaa ja kansainvälisiä
suuntauksia. Näyttelyn kuraattorit ovat Helena Alonso ja J. Òscar
Carrascosa. Näyttely esittelee espanjalaista 1800-1900-luvun
maalaustaidetta ensimmäistä kertaa Suomessa tässä laajuudessa.
Oy Sinebrychoff Ab tukee Sinebrychoffin taidemuseon toimintaa.
Lähde: Sinebrychoffin Taidemuseo 19.12.2024
Kommentit
Lähetä kommentti