Portugalin kruununjalokivet esille Lissabonissa

Yli 1 000 esineen kokoelmaa pidetään yhtenä maailman tärkeimmistä.

 

Lissabonissa avautui 2. kesäkuuta 2022 uusi Royal Treasure Museum, joka sijaitsee historiallisessa Palácio Nacional da Ajuda -rakennuksessa Belémin kaupunginosan pohjoispuolella. Museossa voi ihailla Portugalin kruununjalokiviä ja muita ainutlaatuisia kuninkaallisia koruja, kolikoita ja koriste-esineitä.

 

Yli 1 000 esineen kokoelmaa pidetään yhtenä maailman tärkeimmistä. Esillä on muun muassa kuningatar Marianan smaragdikoristeltu hiuskoru, jossa uskotaan olevan maailman toiseksi suurin kultahippu, sekä kuningas Joosefin tupakkarasia, jonka valmisti Ranskan kuninkaan kultaseppä 1700-luvulla. Lisäksi mukana on koruja kuninkaallisen perheen yksityiskokoelmista 1600-1900-luvuilta. Museossa on 11 näyttelyaluetta, jotka kertovat esineiden historiasta ja alkuperästä. 

Royal Treasure Museum on avoinna päivittäin klo 10-19 (talvisaikaan klo 18). Pääsymaksu on 10 euroa aikuisilta sekä 7 euroa nuorilta (7-24 v.) ja senioreilta (yli 65 v.). Alle kuusivuotiaat lapset pääsevät sisään maksutta, samoin Lisboa Cardin haltijat. Perhelippu maksaa 32 euroa.

 

Teksti: visitportugal, related.dk 16.6.2022

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää