Tukholma kiinnostaa taas laivamatkustajaa

Viking Gabriella satamassa Tukholmassa.


 

Suomalaiset suuntaavat tänä kesänä 2022 sankoin joukoin laivalomille – ja ovat valmiita satsaamaan luksukseen ja hemmotteluun inflaation keskelläkin. Risteilyt ja reittimatkat Ruotsiin vetävät koronarajoitusten poistuttua, mutta myös kiinnostus Ahvenanmaata kohtaan jatkuu suurena. Jos laivalomaa ei ole vielä varannut, kannattaa toimia nopeasti.

Viking Linella on havaittu sama ilmiö kuin matkailualalla muutenkin: inflaatiopeikosta huolimatta ihmisten matkabudjetit ovat kasvaneet viime vuosista. Esimerkiksi kalleimmat hyttiluokat myydään loppuun ensin.

”Laivalle lähdetään nyt hemmottelulomalle. Matkustajat hakevat matkaansa luksusta esimerkiksi varaamalla spa-palveluja tai valitsemalla tavallisen aamiaisen sijaan premium-aamiaisen. Ravintoloissa ja tax free -myymälöissä käytetään enemmän rahaa kuin ennen”, Viking Linen myyntijohtaja Philip Sjöstrand sanoo yhtiön tiedotteessa 31.5.2022.

Elämyshakuisuuden noususta kertoo, että erilaiset erikois- ja teemaristeilyt ovat erittäin suosittuja. Punaisten laivojen kesän neljälle erikoisristeilylle Helsingistä Visbyhyn on saatavilla enää hajapaikkoja, ja kesäkauden lopussa järjestettävä sadonkorjuuristeily Ahvenanmaalle on sekin lähes täynnä. Myös samppanjaristeilyt ovat tällä hetkellä suosittuja.

”Ihmisillä on selvä kohtaamisten kaipuu. Tulossa on varmasti todella hieno laivakesä, sillä edellisiin vuosiin verrattuna varaustilanteemme näyttää kokonaisuutena erittäin hyvältä. Uudella lippulaivallamme Viking Glorylla arvioimme ylittävämme puolen miljoonan varauksen rajan vielä toukokuun aikana”, Philip Sjöstrand kertoo.

Upouuden aluksen tulo on piristänyt laivamatkustusta myös kokonaisuutena. Viking Gloryn maaliskuussa alkaneen liikennöinnin myötä Viking Linen markkinaosuus strategisesti tärkeällä Turun-reitillä on noussut lähes 70 prosenttiin. Amorellan siirryttyä Gabriellan pariksi myös Helsingistä pääsee punaisella laivalla Tukholmaan päivittäin.

Korona-aikana Tukholman- ja Tallinnan-matkailu hiipui ja Ahvenanmaan suosio matkakohteena kasvoi hurjasti.

”Ahvenanmaa otti koronavuosina Ruotsin paikan. Nyt näyttää siltä, että Ahvenanmaa-trendi pitää pintansa samalla, kun matkustus länsinaapuriin elpyy vauhdilla. Sinne varataan kesäksi paljon auto- ja reittimatkoja. Myös Tallinna on taas ajankohtainen vaihtoehto asiakkaillemme”, Philip Sjöstrand sanoo. 

Pandemian hiipuminen on tuonut muutoksia myös asiakkaiden varauskäyttäytymiseen.

”Korona-aikana ihmiset varasivat matkoja hyvin lyhyellä syklillä, koska he pelkäsivät muuttuvien tilanteiden aiheuttamia peruutuksia. Nyt erityisesti Viking Glorya varataan hyvin pitkälle tulevaisuuteen, koska ihmiset haluavat varmistaa pääsyn tietyille lähdöille ja tiettyihin hyttiluokkiin. Monet kesän lähdöistä ovat jo täyttymässä – ja pikkujouluristeilyjäkin varataan jo!”

Viking Linen asiakasryhmissä ei juuri ole tapahtunut muutoksia viime vuosina. Kesällä laivalle lähtevät lapsiperheet, ja heidän viihtymiseensä panostetaan erityisesti. Laivoille esimerkiksi rakennetaan lasten kesäviihdykkeeksi oma Ville Viking -maailma.

”Suurin ero aikaan ennen pandemiaa on se, että asiakkaat tulevat nyt pääasiassa lähialueilta eli Suomesta, Ruotsista ja Virosta. Ennen pandemiaa meille tuli paljon vieraita niin Euroopasta kuin Aasiastakin ja kansainvälisten asiakkaiden segmentti oli selkeässä kasvussa. Tätä ryhmää haluamme jatkossakin kasvattaa – tänä kesänä näemme jo merkkejä kansainvälisen matkustamisen palautumisesta ja markkina on elpymässä, vaikkakin hitaasti.”


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää