Linnanmäelle kestävän kehityksen merkki

Huvittelijoille Linnanmäen Huvipuisto tarjoaa iloa, huvia ja yhteisiä elämyksiä, hupipolvesta toiseen.


 

Linnanmäen Huvipuistolle on myönnetty Sustainable Travel Finland -merkki osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Merkin myöntää Visit Finland. Linnanmäki pyrkii jatkuvasti kehittämään kestäviä huvipuistokokemuksia asiakkailleen.

 

– Linnanmäellä olemme sitoutuneet huvipuistotoiminnan kestävään kehittämiseen ja olemme kiitollisia, että meille on tästä osoituksena myönnetty Sustainable Travel Finland -merkki, Linnanmäen vt. toimitusjohtaja Satu Orismaa kiittää. 

Sustainable Travel Finland (STF) on kestävän matkailun ohjelma matkailuyrityksille ja -kohteille. Ohjelma käsittelee kattavasti vastuullisuuden eri osa-alueita: sosiokulttuurista, ympäristö- ja taloudellista kestävyyttä. Linnanmäki on sitoutunut noudattamaan kestävän matkailun periaatteita. 

– Sustainable Travel Finland -merkki on meille tärkeä askel matkalla kohti kestävämpää tulevaisuutta. Sen saavuttaminen on ennen kaikkea osoitus oikeasta suunnasta ja tunnustus kaikille Linnanmäen hupimestareille tekemästämme työstä kestävän matkailun eteen, Orismaa kertoo. 

 

“Linnanmäellä uskomme yhdessä onnistumiseen” 

Sustainable Travel Finland -ohjelma kannustaa kokonaisvaltaiseen toiminnan arviointiin ja konkreettisten toimenpiteiden edistämiseen. Orismaa kertoo, että STF-ohjelma toimii Linnanmäelle työkaluna johtaa vastuullisuutta yhdessä tekemällä ja Linnanmäen hupimestareita innostaen.

– Vastuullisuus on matka, jota taitamme yhdessä hupimestareiden ja kumppaneidemme kanssa. Linnanmäellä uskomme, että yhdessä tekemällä onnistumme ja meillä on selkeä tahtotila kehittää entistä kestävämpää huvipuistokokemusta.

Linnanmäen Huvipuisto on merkittävä nuorten työllistäjä. Huvikauden aikana Linnanmäki työllistää yli 750 kausityöntekijää ja 80 ympärivuotista hupimestaria. Huvipuisto tarjoaa työtä myös 16–17-vuotiaille sekä osatyökykyisille.

Huvittelijoille Linnanmäki tarjoaa iloa, huvia ja yhteisiä elämyksiä, hupipolvesta toiseen. Vuosien saatossa Linnanmäen huvipuistotoimintaa ylläpitävä ja kehittävä Lasten Päivän Säätiö on kerännyt lastensuojelutyölle yli 130 miljoonaa euroa ja näin tukenut lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia Suomessa. 

Linnanmäki toteuttaa aktiivisesti erilaisia toimenpiteitä myös ympäristövaikutusten vähentämiseksi, kuten hankkimalla uusiutuvaa energiaa, tehostamalla kierrätystä sekä lisäämällä lähellä tuotettujen sekä vegaanisten huvipuistoherkkujen tarjontaa. 

Linnanmäen huvilaitteet pyörivät tuulivoimalla ja puiston tilat lämmitetään uusiutuvalla kaukolämmöllä. Halutessaan huvittelijat voivat valita peleissä palkinnokseen herkkulipukkeen tai lahjoittaa voittonsa hyväntekeväisyyteen.  

– Olemme tietoisia ympäristövastuustamme ja toimimme kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Pyrimme ottamaan ympäristön ja kestävän kehityksen huomioon organisaation erilaisissa päätöksentekotilanteissa, Linnanmäen kehitys- ja vastuullisuuspäällikkö Tuula Qvick kertoo. 

 

Lähde: Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki 9.7.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää