Baltian ketjusta 35 vuotta

Kirjailija Eppu Nuotion ja kuvittaja Sanna Pelliccionin kirja Sinä päivänä kertoo juuri siitä päivästä. Kuvassa kirjan kuvitusta.


 

23.8.2024 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun noin kaksi miljoonaa ihmistä muodosti Baltian maiden itsenäisyyden puolesta kuusisataa kilometriä pitkän ihmisketjun, joka kulki Tallinnasta Riian kautta Vilnaan. Baltian ketju, jota kutsutaan joskus myös Vapauden ketjuksi, lisättiin Unescon Maailman muisti -kulttuuriperintörekisteriin vuonna 2009. Kirjailija Eppu Nuotion ja kuvittaja Sanna Pelliccionin kirja Sinä päivänä kertoo juuri siitä päivästä.

 

“Sinä päivänä oli tosi kuuma, ja kadotin kotiavaimeni.
Etsin sitä kaikkialta. Muuten se oli kyllä ihan tavallinen päivä…”

Sinä elokuun päivänä tapahtui myös niin, että virolainen Silvi, hänen äitinsä, isänsä, veljensä, mummunsa, hänen koko perheensä ja kaikki hänen naapurinsa ottivat toisiaan kädestä kiinni ja liittyivät ihmisketjuun, joka kulki maasta toiseen. He lauloivat ja osoittivat rauhallisesti mieltään vapauden puolesta.

Kirjaan perustuvassa näyttelyssä Eppu Nuotion teksti ja Sanna Pelliccionin kuvat, kirjan tarina, astuu ulos kansistaan värikkäänä, tutkittavana, ihmeteltävänä, kuunneltavana, osallistavana. 

Sinä päivänä -näyttely aukeaa ensimmäisenä Haapsalun lastenkirjaston galleriaan ja kiertää syksyllä 2024 Virossa ja keväästä 2025 alkaen Suomen lastenkulttuuritaloja ja muita näyttelytiloja. Näyttelyssä soi säveltäjä Timo Klemettisen säveltämä Vapaa -laulu suomeksi ja viroksi, ja siellä on esillä myös virolainen valokuvaajan Arno Sillasteen mustavalkokuva Baltian ketjusta. 

Sinä päivänä on toinen kirja Nuotion ja Pelliccionin lähihistorian sotia, rauhaa ja vapautta käsittelevässä kuvakirjatrilogiassa. Ensimmäinen osa, Lappukaulatyttö, kertoi Ruotsiin lähetetyn sotalapsen tarinan.

Eppu Nuotioon kirjailija, suomentaja, ohjaaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja. Hän on kirjoittanut mm. näytelmiä, musikaaleja, musiikkisatuja sinfoniaorkestereille, tv-ohjelmia ja kirjoja sekä aikuisille että lapsille. Eppu Nuotio palkittiin monipuolisesta työstään lastenkirjailijana Kaarina Helakisa -palkinnolla vuonna 2010.

Sanna Pelliccioni on kuvittaja ja lastenkirjailija. Pelliccioni tekee omaa Onni-poika-kuvakirjasarjaa ja kuvittaa erilaisilla tekniikoilla aikuisille ja lapsille. Pelliccionin suomalais-italialainen perhe asuu Helsingissä, toinen jalka Välimerellä. Hän inspiroituu väreistä, metsästä, avojaloin kävelystä, puutarhoista ja kulkemisesta muinaisilla paikoilla. Viimeksi hänet palkittiin kuvituspalkinto Plaquella Bratislavan biennaalissa teoksesta Lappukaulatyttö vuonna 2023.

 

Lähde: Kustantamo S&S 7.8.2024

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää