Joulu saapuu Helsinkiin lauantaina 22.11.2025
![]() |
|
Helsingin joulunavauskuvia. Kuva: Ants Vahter |
Helsingin joulunavauksen historia on täynnä lumoavaa tunnelmaa ja valon juhlaa, joka on kietoutunut kaupungin sydämeen jo vuosikymmenten ajan. Suomen suurin Joulunavaustapahtuma avaa valtakunnallisen joulukauden upeasti perinteisin menoin. Tällä kertaa paraati on jopa aiempaa näyttävämpi hahmoineen, valoineen ja äänineen, jotka näkyvät kymmentuhatpäiselle yleisölle entistä paremmin. Joulukausi avataan Helsingissä lauantaina 22.11.2025 jo 77. kertaa.
Uutuutena mainittakoon, että Kaartin soittokunnan Seremonia-torvisoittoryhmä kajauttaa ennen paraatin liikkeellelähtöä juhlalliset lähtöfanfaarit. Mukana kulkueessa myös ensimmäistä kertaa paraatitytöt, jotka marssivat Kaartin soittokunnan rumpuryhmän mukana.
Joulu saapuu Helsinkiin, kun paraatikulkue sytyttää Aleksin valot klo 16 alkaen
Paraati lähtee liikkeelle Senaatintorin kupeesta noin kello 16 ja kulkee Aleksanterinkatua pitkin Mannerheimintielle, josta se jatkaa Pohjoisesplanadia pitkin Unioninkadulle ja päättyen sieltä takaisin Senaatintorille. Paraatin kokonaiskiertoaika on noin tunti.
Helsingin joulunavauksen paraatissa on mukana lukuisia iloisia hahmoja, eläimiä sekä tanssiryhmiä. Paraatia johtaa pormestari Sazonov, jonka lisäksi paraatissa nähdään joulun odotetuin vieras Korvatunturilta.
”Perinteikkäät Aleksin joulukadun avajaiset käynnistävät joulunodotuksen ja kutsuvat jokaista nauttimaan juhlakauden tunnelmasta Helsingin ydinkeskustassa. Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi seuraamaan jouluvalojen syttymistä ja iloista paraatia”, sanoo pormestari Daniel Sazonov.
Paraatissa mukana myös uusia näyttäviä maskotteja ja eläinhahmoja, tanssiryhmiä, sirkushahmoja ja korkeuksiin nousevia elementtejä, unohtamatta kymmeniä hännänheiluttajia. Toki mukana paraatissa ovat tutut museopaloautot sekä Sinebrychoffin panimohevoset vaunuineen.
Keskuskatu muuntuu jälleen tapahtumapäivän ajaksi ”Hyväntekeväisyyskaduksi”, jonka varrelta löydät mm. We4Youn ja Pelastusarmeijan hyväntekeväisyyspisteet sekä Lasten lelunkeräyspisteen, jossa kerätään lelulahjoituksia, jotka Hope ry toimittaa perille apua tarvitseville perheille. Hyväntekeväisyyskadun toimijapisteet sekä ohjelmaa on tarjolla lauantaina 22.11. klo 12–18 ajan.
Joulu saapuu jälleen kaupunkiin, tuoden valoa ja iloa mukanaan – Tervetuloa kokemaan jouluntaikaa Helsingin sydämessä!
***
Helsingin ydinkeskustaa valaisevaa jouluvaloperinnettä sekä Joulunavausta on luotsannut Helsingin City Markkinointi ry jo 30 vuoden ajan.
Lähde: Helsinki City Markkinointi 12.11.2025

Kommentit
Lähetä kommentti