Lohjan joulukaivos avaa ovensa
![]() |
|
Joulupukki Tytyri Elämyskaivoksessa Lohjalla. Kuva: Jesse Kainulainen Visit Lohja |
Joulun taika saapuu jälleen Lohjalle, kun Tytyrin joulukaivos avaa ovensa tulevana viikonloppuna ja kutsuu kävijät sukeltamaan maanalaiseen taikamaailmaan syvällä maan uumenissa. Tänä vuonna joulun elämyskohde tarjoaa entistäkin enemmän koettavaa: vierailijat pääsevät seikkailemaan tarinallisessa joulukaivoksessa ja tapaamaan joulupukin omassa kammarissaan aina vuodenvaihteeseen saakka.
Tytyrin joulukaivos on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Etelä-Suomen joulukauden vetovoimaisimmista kohteista. Lohjalla sijaitsevan aidon kaivoksen ainutlaatuinen ympäristö ja tunnelma yhdistettynä paikallisten toimijoiden luovuuteen tekevät siitä elämyskokonaisuuden, joka houkuttelee vuosittain tuhansia vierailijoita.
“Tytyrin joulukaivos on hieno esimerkki siitä, mitä yhteistyö kaupungin, yhdistysten ja paikallisten toimijoiden välillä voi parhaimmillaan tuottaa. Kaivos on ympärivuotinen elämysalusta, joka tarjoaa puitteet kulttuurille, tarinoille ja matkailulle,” kertoo Jarkko Koskenmäki, matkailupäällikkö, Lohjan kaupungilta.
Lohjan Harrastajanäyttelijät tuovat tarinat eloon 23.11.
Joulukaivoksen
avajaisviikonloppua seuraavana sunnuntaina 23. marraskuuta
Lohjan Harrastajanäyttelijät ry järjestää tarinallisen ja toiminnallisen
joulukierroksen, joka vie vierailijat joulun salaisuuksien
äärelle. Tule auttamaan joulupukki pinteestä ja selvittämään "Kadonneen
joulusukan mysteeri".
Kierrokset alkavat klo 10.30 ja jatkuvat noin klo 14.30
saakka, lähtöjä noin 15 minuutin välein joulukaivoksen ovelta kaivoksen
alatasolta.
Tytyrin joulukaivos
📍 Tytyrinkatu
1, Lohja
🎅 Avoinna
viikonlopusta alkaen aina vuodenvaihteeseen saakka
🎄 Joulupukki
tavattavissa omassa kammarissaan
Erikoistapahtuma: Tarinallinen ja toiminnallinen
joulukierros Lohjan Harrastajanäyttelijöiden kanssa
📅 Sunnuntaina
23.11. klo 10.30–14.30
🚪 Lähtö
joulukaivoksen ovelta, kaivoksen alatasolta, noin 15 minuutin välein
Sisältyy
normaalin pääsylipun hintaan
Lähde: Lohjan kaupunki 4.11.2025

Kommentit
Lähetä kommentti