Alkon litramyynti kasvoi koronavuonna 13 %
Viinien myynti nousi 15 prosenttia, väkevien 10 prosenttia, panimotuotteiden kuusi prosenttia ja alkoholittomien seitsemän prosenttia. |
Alkon myynnin kasvua selittää myyntikanavien muutos. Vastuulliset valinnat kiinnostavat yhä enemmän. Vihreän valinnan tuotteiden osuus kokonaismyynnistä oli 35 prosenttia. Kiinnostus verkkoasiointiin kasvoi, kun asiakkaat haluavat vaivattomuutta ja minimoida lähikontakteja.
Vuonna 2020 Alkosta ostettiin 92,7 miljoonaa litraa juomia, mikä oli 13 prosenttia edellisvuotta enemmän. Vuonna 2019 litramyynti oli 82,1 miljoonaa.
Viinien myynti nousi 15 prosenttia, väkevien 10 prosenttia, panimotuotteiden kuusi prosenttia ja alkoholittomien seitsemän prosenttia. Asiakasmäärät vuonna 2020 kasvoivat 5,2 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Tarkemmat tuoteryhmäkohtaiset erittelyt löytyvät myyntilastoista (linkki).
Kokonaismyynnin kasvuluvuista huolimatta, on myynti alhaisemmalla tasolla kuin ennen alkoholilakiuudistusta, jolloin päivittäistavarakaupassa sai aloittaa enintään 5,5 prosenttisten alkoholijuomien myynnin.
Alkon kautta kertyi yhteensä 967 miljoonaa alkoholi- ja arvonlisäveroa, mikä oli 107 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2019.
Alkon myynnin kasvua selittää koronapandemian aiheuttama myyntikanavien muutos. Matkustajaliikenne Suomesta ulkomaille on ollut lähes pysähdyksissä, ravintolat olivat osan vuotta suljettuna ja niissä on ollut rajoituksia. Anniskelumyynnin osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta on noin 10 prosenttia ja matkustajatuonnin osuus noin 15 prosenttia. Turvallisen asioinnin varmistaminen on ollut asiakaspalvelussa keskiössä.
”Takanamme on eriskummallinen koronavuosi, joka painuu varmasti pysyvästi meidän kaikkien mieliin. Alkon myyntilitrojen kasvusta huolimatta alkoholin kokonaiskulutus tullee laskemaan, mikä on hyvä uutinen. Tavoitteemme ovat edelleen samat: maailmanluokan asiakaspalvelu ja vastuullinen toiminta”, sanoo toimitusjohtaja Leena Laitinen.
Poimintoja vuoden 2020 ostokäyttäytymisestä
Vuosi 2020 oli myös Alkossa poikkeuksellinen.
”Koronapandemia vahvisti monia tuttuja ilmiöitä, mutta toi myös muutoksia asiakaskäyttäytymiseen - esimerkiksi hanapakkausten myynti kasvoi neljänneksellä.Asioinnissa käytetään monipuolisesti Alkon palveluverkostoa ja myös vastuulliset valinnat merkitsevät asiakkaillemme yhä enemmän”, toteaa tuoteryhmäpäällikkö Mika Kauppinen.
- Kiinnostus verkkoasiointiin. Asiakkaat ovat löytäneet Alkon verkkokaupan ja rekisteröityneiden asiakkaiden määrä lähes kaksinkertaistui viime vuodesta. Asiakkaat arvostavat vaivattomuutta ja sitä, että asiointi ei ole riippuvainen ajasta tai paikasta. He haluavat osin myös minimoida asiointiajan sekä lähikontaktit myymälässä.
- Vastuullisuuden rooli vahvistunut. Vihreät valinnat -merkinnän alla olevien tuotteiden kysyntä on lisääntynyt. Luomuviinien myyntilitrat kasvoivat 24 prosenttia, ja vihreän valinnan tuotteiden osuus kokonaismyynnistä oli 35 prosenttia. Alkuvuonna 2021 saadaan tuotteisiin mukaan hiilineutraalius-merkintä, jonka uskotaan kiinnostavan asiakkaita.
- Pienet pullokoot. Alle puolen litran pienten viinipullojen myynti litroissa on kasvanut 23 prosenttia.
- Euroopan viinimaiden nousu. Etenkin Italia, Saksa ja Portugali alkuperämaina ovat tänä vuonna kirineet litramyynnissä. Portugalilaisten punaviinien suosion kasvu (72 %) on omaa luokkaansa, ja maa on noussut neljänneksi myydyimmäksi maaksi ohittaen muun muassa Australian ja Ranskan.
- Kuplivien maltillinen kasvu. Kuohuviinien myynti puna- ja valkoviineihin verrattuna oli maltillisempi, kasvua oli 10 prosenttia. Kuplivat yhdistetään usein sosiaalisiin tilanteisiin, joita korona merkittävästi rajoitti. Kuohuviineissä Italian prosecco kirii espanjalaisen cavan suosiota. Espanjan kuplivien myynti laski hivenen, kun italialaisen proseccon litramyynti nousi yli kolmanneksella.
Myydyimmät tuotemerkit vuonna 2020
Alko julkaisee kerran vuodessa tammikuussa myydyimmät tuotemerkit -listauksen, johon voit tutustua tästä linkistä.Listauksessa on mukana yli 5,5 prosenttiset tuotteet eli tuotteet, joita voi alkoholilain mukaan vähittäismyydä vain Alkossa.
Vuoden 2020 kolmen myydyimmän tuotteen kärjen muodostivat väkevät viinat, joita kutakin myytiin yli 2 miljoonaa litraa, samoin kuin vuonna 2019. Neljännelle sijalle noussutta punaviiniä myytiin 1,7 miljoonaa litraa. Vuonna 2020 litramääräisesti 20 eniten myyneen tuotteen joukossa oli kuusi väkevää, 12 mietoa viiniä ja kaksi panimotuotetta. Vuonna 2019 listalla oli 11 punaviiniä, kuusi väkevää ja kolme panimotuotetta.
Alko kertoi asiasta tiedotteessaan 14.1.2021.
Kommentit
Lähetä kommentti