Kappeli-ravintola avautui uudistuneena

Ravintola Kappeli, 2022

 

Helsingin Esplanadin yli 150-vuotias ravintolaklassikko Kappeli avautui uudistettuna 27.4.2022. Suunnittelutoimisto Fyra on herättänyt Kappelin entiseen loistoonsa rakennuksen alkuperää kunnioittaen. Pronssinen Muusa on muuttanut ravintolasaliin, kahvilaan tuotu talvipuutarhamaista ilmettä, kellariin rakennettu leipomo ja baariin saatu laatucocktailien teon hallitsevat mestarit. Kappeli on myös kaikille avoinna oleva arvotaiteen näyttely, ja taide on nyt tuotu entistä paremmin esille. 

 

Onko Kappeli jo avattu? Se uusi komea lasiseinäinen Kappeli, jota minä en saanut nähdäkään. Minun täytyy heti paikalla matkustaa Helsinkiin.” Näin totesi kirjailija Juhani Aho innoissaan kuultuaan ravintola Kappelin avautumisesta vuonna 1891, ison remontin jälkeen.

Nyt avautuneen uuden Kappelin uskotaan tuovan Ahon kaltaisia innokkaita matkaajia ravintolaan maailmalta asti. ”Toivomme Kappelista minimatkakohdetta, jonne tullaan ihastelemaan sen miljöötä ja taidetta sekä nauttimaan talon antimista aamuvarhaisesta iltamyöhään. Jo kolmella vuosisadalla toiminut Kappeli elää ajan hengessä nyt vahvemmin kuin koskaan”, ravintolanjohtaja Santeri Uusitalo sanoo.

Kappeli toimii rakennushistoriallisesti arvokkaassa, isoin osin suojellussa rakennuksessa. Vuosisatojen kerrostumia ei ole uudistuksessa haluttu peitellä, vaan ne ovat saaneet jäädä osaksi Kappelin tarinaa. Ravintolasaliin on sisustettu erilaisia kutsuvia, muokattavissa olevia tiloja. Loungemainen baari houkuttelee viihtymään, ja takaosan korotettua tilaa voi käyttää myös yksityistilaisuuksiin.

Kellarista löytyvät upeat tilat isompiin juhliin. ”Kellariravintola terrakottatiililattioineen ja vuosisatoja vanhoine seinämaalauksineen sopii loistavasti esimerkiksi karonkkaan, vuosijuhliin, syyshäihin ja syntymäpäiviin”, vinkkaa Uusitalo.

 

Ruoan tasoa nostettu entisestään

 

Kotimaiset laadukkaat raaka aineet, maku, sesongit. Näin kuvailee keittiöpäällikkö Kimmo Martiskainen Kappelin tulevia ruokaelämyksiä.

”Tiedossa on klassista, käsityönä tehtyä ja paikan henkeä kunnioittavaa ruokaa. Myös sesongit nostetaan parrasvaloihin. Kevään ja kesän kuluessa listalla loistavat ainakin varhaisvihannekset, parsa ja raparperi – kotimaisia marjoja, karitsaa, poroa ja kalaa unohtamatta”, Martiskainen kertoo. ”Menuta täydentää vanhan maailman ympärille rakentuva viinilista ja laaja olutvalikoima.”

Ihan uusi juttu Kappelissa on oma leipomo. Siellä leivotaan sekä ravintolassa tarjoiltavat leivät että piiraita ja kakkuja kahvilaan.  Leipäjuuret ovat tulleet Kappeliin keittiöpäällikön matkassa – molemmat vuosikymmeniä vanhoja.

 

Kaupungin salatuin taidenäyttely?

 

Kappeliin on kertynyt arvotaidetta 1870-luvulta saakka. Ensin taitelijoiden, kuten Albert Edelfeltin ja Severin Falkmanin, maalaamina kiitoksina ilmaisista sunnuntaiaamiaisista,  sittemmin myös muuta kautta. Talon taidetta on nyt tuotu entistä paremmin näkyville. Esimerkiksi Birger Kaipiaisen hieno mosaiikkiteos Tanssivia pareja keinuu nyt kahvilan seinällä. Uudistuksessa ravintolan seinä- ja kattomaalaukset konservoitiin huolellisesti ja arvotaulujen vitriinit puhdistettiin. Talon henkilökunnalta voi pyytää taide-esitettä ja tutustua teoksiin paremmin.

”Monikaan ei ajattele, mitä Kappeli pitää sisällään, vaan kävelee sujuvasti rakennuksen ohi. Mutta viimeistään nyt kannattaa ehdottomasti poiketa sisään: talohan on tulvillaan taidetta ja rakennushistoriaa”, kehottaa Kappelin konservoinnin suunnittelusta vastannut konservaattori Tiina Sonninen.

 

Ravintolanjohtaja Santeri Uusitalon TOP 5 -valinnat. ”Näihin asiakkaat ihastuvat”:

  • Kappelin oma leipomo ja ravintolan aterioilla tarjoiltava, talossa leivottu leipä
  • Kappelin konservoitu arvotaide, joka on nyt upeasti esillä
  • Uudistetut erkkeripöydät eli romantikkojen suosikkipöydät Esplanadi-näkymin
  • Aurinkoinen terassi Helsingin parhaalla paikalla
  • Laadukkaat cocktailit Kappelin baarista

Kappeli on avoinna joka päivä aamusta iltaan, myös sunnuntaisin.

 

HOK-Elanto kertoi asiasta tiedotteessaan 28.4.2022.

 

 

Kappelin kahvila. Seinällä Birger Kaipiaisen teos Tanssivia pareja.

Kappelin kahvila


Kappelin baari


 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää