Visit Turku Archipelagon johtoon Kristiina Kukkohovi


Kristiina Kukkohovi

Uuden Visit Turku Archipelago Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu KTM Kristiina Kukkohovi. Hän on aiemmin työskennellyt johtotehtävissä matkailun ja markkinoinnin parissa muun muassa SAS/Blue1:lla, Tallink Silja Linella, Ruka&Pyhällä, Levillä sekä Finnairilla. Kukkohovi on kauppatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 16.5.2022.

 

Matkailun toimintaedellytysten ja markkinoinnin parantaminen vaativat koko Turun alueen matkailun kehittämistä. Turku, Naantali ja Parainen haluavat toimia veturina merkittävällä elinkeinoalalla ja siksi matkailun markkinointi- ja kehittämistyö alueella organisoidaan uudelleen.

– Uusi matkailun alueorganisaatio johdattaa maailman kauneimman saariston ja koko Turun alueen matkailun arvoiseensa menestykseen. Toimitusjohtaja Kristiina Kukkohovilla on kaikki edellytykset ja kokemus saada kotimaiset ja kansainväliset matkailijavirrat suuntaamaan alueellemme, sanoo Turun elinvoimajohtaja Niko Kyynäräinen.

 

Vastavalittu toimitusjohtaja kertoo haastattelussa itsestään ja ajatuksistaan Turun alueen matkailun kehittämiseksi.  

 

Kertoisitko hieman itsestäsi ja taustastasi? 

Olen Kristiina Kukkohovi. Olen kotoisin Oulusta, ja tällä hetkellä asun Lapissa, Levillä. Tätä ennen olen asunut ja työskennellyt pitkään Helsingissä. Työelämä on vienyt minua myös Rukalle, ja viimeksi Norjaan.

Olen kauppatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta, ja opiskelen tällä hetkellä palvelumuotoilun maisteriohjelmassa Lapin yliopistossa.

Muutos, kehitys ja kansainvälisyys kuvaavat aiempia työtehtäviäni. Olen työskennellyt kehittämisen ja uuden luomisen parissa esimerkiksi SAS/Blue1:lla, Tallink Silja Linella, Ruka&Pyhällä, Levillä sekä Finnairilla. Viimeksi työskentelin Oslossa asumisen liiketoiminnan parissa Chief Experience Officerina. Brändijohtaminen, digitaalisuus sekä asiakaskokemuksen kehittäminen ovat seuranneet minua urallani tehtävästä toiseen.

 

Miksi halusit juuri Turun alueen matkailuorganisaation johtajaksi?

Turun seutu on aina edustanut minulle kauneutta, historiaa ja kiinnostavaa kaupunkikulttuuria. Suomen kaupunkikohteista Turku on aina ollut numero yksi! Meren läheisyys saariston kaupungeissa merkitsee minulle äärettömyyttä ja samalla lukemattomia uusia mahdollisuuksia. Kaupunkialueita ympäröi maailman mittakaavassa lähes koskematon saaristo, jota tulee käsitellä kunnioituksella ja herkkyydellä – kaupallisesta tahtotilasta huolimatta.

 

Millaisia ajatuksia sinulla on Turun seudun matkailun kehittämiseen liittyen? 

Katson tätä asiaa kahdesta eri näkökulmasta – matkailun ammattilaisena, mutta myös matkailijana. Olen käynyt Turussa paljon matkailijana, ja koen, että Turun seudun mielenkiintoinen tunnelma ja tarina ansaitsee tulla kirjoitetuksi ja brändätyksi. Nyt minulla on matkailun ammattilaisena mahdollisuus päästä tekemään tuota työtä läheisessä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Meidän tulee varmistaa alueen tunnettuus ja vetovoima niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin matkailijoiden keskuudessa. Tästä minulla on laajaa kokemusta aiemmista tehtävistäni. 

 

Millaisia haasteita ja mahdollisuuksia Turun seudun matkailuun mielestäsi liittyy? 

Suhtaudun haasteisiin suurella mielenkiinnolla ja motivaatiolla. Haasteiden myötä on mahdollisuus kehittyä. Maailma on viime aikoina muuttunut paljon, ja se tulee muuttumaan edelleen. Turun tulee vastata muutoksiin ja vallitseviin tilanteisiin ja ottaa roolia myös kansallisesti. Matkailijaa ja globaaleja trendejä tulee kuunnella erittäin herkällä korvalla.

Uskon digitaalisuuden ja asiakaskokemuksen kehittämiseen. Turun saaristo tarvitsee myös brändin ja sen tunnettuutta tulee edistää – kestävyysaspekteja koskaan unohtamatta. Yhteistä agendaamme tullaan edistämään vahvan vision, tiiviin yhteistyön sekä rohkeuden kautta. 

 

Millainen henkilö ja yhteistyökumppani olet?

Työkaverina, kollegana ja tiimiläisenä olen saamani palautteen mukaan positiivinen ja innostava – keskityn mahdollisuuksiin ja ratkaisujen etsimiseen. Olen helposti lähestyttävä ”tiimipeluri”, ja oveni on aina auki niin työkavereille kuin yhteistyökumppaneillekin. Olen kuitenkin myös äärimmäisen päättäväinen. Varmistan, että tarvittavat asiat myös tulevat tehdyiksi – ilolla! 

 

Mikä tulee muuttumaan valintasi myötä?

Tulen rohkeasta muutosmaailmasta, ja tuon mukanani valtavasti sisältöä, näkemyksellisyyttä ja kokemusta – toimialan eri puolilta. Pyrin siihen, että töitä tehdään hyvällä sykkeellä ja energialla. Uskon, että avoin yhteinen tekeminen ja ennakkoluuloton asenne vievät pitkälle. Fiiliksen lisäksi luotan dataan ja selkeisiin tavoitteisiin. 

 

Mitä tiedät Turun seudusta etukäteen? 

Turku on minulle tuttu kaupunki, sillä Turussa asuu paljon ystäviäni ja tuttaviani. Tunnen kaupungin omaleimaisen tunnelman, runsaan tapahtumatarjonnan ja esimerkiksi monipuoliset opiskelumahdollisuudet, mutta erityisesti saaristo tarjoaa minulle myös täysin uusia asioita.

Kaikki saariston kaupungeissa innostaa niin matkailijana kuin nyt työn tekemisenkin kautta. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan alueeseen syvällisesti.

 

Parasta Turussa? 

Turussa on paljon hyvää, esimerkiksi Aurajokiranta ja keskustan monipuolinen kaupunkikuva. Kaikkein parhaimpana asiana pidän kuitenkin Turun poikkeuksellista tunnelmaa, joka määrittää monia asioita.

Pohjoisessa asuessani luonnosta on tullut minulle tärkeä voimavara. On hienoa, että luonto on hyvin lähellä myös Turussa. Turussa sekä historia että kulttuuri ovat läsnä, mutta luonnon läheisyys antaa tilaa inspiroitumiselle!

Turun kaupunki kertoi asiasta tiedotteessaan 13.4.2022.


 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää