Unkarin Pécs on ex-suurlähettilään mansikkapaikka

Pertti Torstila Pécsin keskusaukiolla. Kuva: Pertti Torstila

 

Pertti Torstila

Tonava lipuu halki koko Euroopan, mutta mahtavimmillaan se on Budapestin kohdalla. Unkarin pääkaupunki henkii maan historian suuruutta. En ihmettele, että Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar Elisabet halusi viettää vapaa-aikaansa mieluummin Budapestissa kuin Wienissä. Minäkin viihdyn Budapestissa, mutta minun mansikkapaikkani Unkarissa on 150 000 asukkaan kaupunki nimeltään Pécs. Pääkaupungit eivät missään kerro maan koko kuvaa.

Pécs sijaitsee leveysasteilla mitattuna Odessaa etelämpänä ja hieman Milanoa pohjoisempana. Kun Budapestissa maaliskuussa kuljetaan talvipomppa päällä, pécsiläisiä lämmittää jo suomalainen toukokuu.

Kävin Pécsissä ensimmäisen kerran vuonna 1977. Sen jälkeen olen ollut siellä kymmeniä kertoja enkä ole kyllästynyt. Pécsin mansikoista makeimpia ovat rohkeat pécsiläiset, Suomen ystäväpiiri, pitkä historia Euroopan ja Lähi-Aasian kulttuurien risteyksessä, musiikki, ruoka ja viini, Mecsekin metsäinen vuoristo ja ilmaa talvellakin lämmittävä Adrianmeren tuuli.

Pécsin kaksituhatvuotisesta historiasta voisi kertoa yhtä monta tarinaa. Pécs on monikulttuurisuuden mallikaupunki. Pécsissä perinteet elävät vahvoina. Kaupunki tunnetaan viidellä eri nimellä naapurimaissa ja kielikulttuureissa. Keisari Marcus Aureliuksen Pannonian provinssiin perustama ”Pannonian Sophiane” on nähnyt paljon ja sen ikivanhat muurit on entisöity mestarillisesti. Vaan uljaskaan vastarinta ei onnistunut pysäyttämään turkkilaisten ryntäystä vuonna 1526. Pécsistä tuli 150 vuoden ajaksi turkkilaisen hallintoalueen keskus. Ottomanien valtakausi ei ollut unkarilaisille helppo, mutta siitä huolimatta Pasha Qasimin moskeija ja minareetit saavat seisoa kaupungin keskustassa hyvin hoidettuina kulttuurikohteina. 1700-luvun Tonavan svaabien siirtolaisuus antaa alueelle vahvan saksalaisleiman. Täällä elettiin läheisesti myös ensimmäinen maailmansota ja Trianonin tragedia. Toisessa maailmansodassa ei perääntyvä Saksa, eikä päälle tuleva puna-armeija ehtinyt Pécsiä tuhoamaan.

Pécs on Unkarin etelärajalla ja avautuu Balkanille. Suurlähettiläänä seurasin Jugoslavian sotaa ja pakolaisleirejä Pécsin lähialueilla rajan molemmilta puolilta. Pécsin kultturien kirjo ja suvaitsevaisuus eri kansallisuuksia ja uskontoja kohtaan oli silloin ja on  tänään esimerkillistä pakolaistulvien synnyttämän vihapuheen keskellä. Vuonna 2010 kulttuurien sulatusuuni Pécs sai ensimmäisenä unkarilaisena kaupunkina ansaitsemansa kunnian olla Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Unkariin on parinsadan vuoden aikana kertynyt monipuolinen Suomen tuntemus. Osaamisen takeena ovat yliopistot Budapestissa, Debrecenissä, Szegedissä ja Pécsissä. Pécsillä on vanhin ystävyyskaupunkisuhde Lahden kanssa, ja suuryritykset Nokia ja Elcoteq rakensivat valtakaudellaan 1990-luvulla myönteistä Suomi-kuvaa työllistämällä tuhansia juuri Pécsissä. Suomen kriisinhallintajoukkojen huoltoleiri Jugoslavian sodan aikana oli sekin täällä. Mecsek-vuoriston luonto, tuuheat lehtimetsät, laaksot, polut ja vesistöt tulivat minulle tutuiksi suunnistusharrastukseni myötä. Huippuhetket noissa maastoissa elin veteraanisuunnistajien maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2011. Ystävyyssuhdetta läänin alueella lujittaa suomalaistunut Geresdlakin kylä ja suomalaisten viinitarhat, joista yksi on minulle erityisen läheinen.

Urakulkuni Euroopan eri puolilla avasi mahdollisuuden tutustua viinikulttuurin vahvoihin maihin, Ranskaan, Itävaltaan, Unkariin ja Kroatiaan. Jo 1970-luvulla ajatus omasta viinitarhasta kiehtoi mieltä. Ranskassa haave ei ollut toteutettavissa, mutta 1990-luvun Unkarissa tilanne oli toinen. Aloitin etsinnän heti Unkariin muutettuani ja talvella 1995 sain tiedon Etelä-Unkarissa olevasta kohteesta. Paikka on Pécsin kaupungin laidalla, kuuluisien viinialueiden Villány’in ja Szekszardin länsipuolella. Viiniköynnösten lisäksi tontilla on runsaasti hedelmäpuita – mantelia, pähkinää, kirsikkaa, aprikoosia, omenaa, päärynää ja luumua - , joista valmistuu laatuvarmaa hilloa ja pálinkaa. Suomalaisen ystäväni kanssa päätimme ryhtyä tositoimiin viininviljelijöinä. Hankkeen vetäjäksi saimme paikallisen rakentajan ja viiniasiantuntijan, jota ilman suunnitelma ei olisi onnistunut.

Viiniköynnösriveiltä löytyi valkoisia lajikkeita nimikkeillä Rizlingsziváni, Irsai Olivér, Olaszrizling ja Chardonnay. Näistä syntyy hedelmäistä ja raikasta valkoviiniä. Istutimme valkoisten rinnalle punaisia rypälelajikkeita, Kékfrankos, Cabernet Franc, Kadarka ja Merlot. Tontilla oli vanha talo, jonka päätimme purkaa. Uusi tamminen päärakennus valmistui vuonna 1997. Rakennus sai perinteisen eteläunkarilaisen Baranyan maakunnalle tyypillisen ulkonäön. Vanhan viinikellarin ja sen kuuteen metriin maan alle johtavat raput pidimme ennallaan.

Viininviljely on työteliästä, ympärivuotista puuhaa. Leikkaukset, sitomiset, ruiskutukset ja kitkemiset kuuluvat viinitarhan arkeen. Talvella viiniköynnös pudottaa lehdet ja saa tarvitsemansa lepohetken. Helmikuussa hedelmäpuut pestään, maaliskuussa viini sidotaan ja pestään. Köynnökset leikataan, nuput tarkastetaan, oksat valikoidaan ja runkoon jätetään parhaat. Toukokuun alussa myrkytetään viinipunkit, toukat ja madot. Kasvukauden aikana tarvitaan toistuvia ruiskutuksia lehtihometta ja karviaishometta vastaan. Torjunta-aineet ovat vesiliukoisia, ja ruiskutus on uusittava aina sateen jälkeen. Rikkaruohot kitketään, maa muokataan ja lannoitetaan. Kevään leuto ja sateinen sää vauhdittaa köynnösten kasvua ja nuput avautuvat. Viiniköynnös kukkii kesäkuun kuivassa ja lämpimässä säässä ja kukat hedelmöityvät tuottamaan rypäleitä.

Heinä-elokuun vaihteessa rypäleet muuttavat väriä vihreästä sinipunertavaksi ja keltavihreäksi. Sokeripitoisuus rypäleissä lisääntyy ja hedelmähapot vähenevät. Kukinnasta sadonkorjuuseen kuluu noin sata päivää. Ihannelämpötila on 28 astetta. Aurinko on tervetullut vieras eikä siitä ole eteläisessä Unkarissa puutetta. Toki on myös vuosia, jolloin keväthallat, raekuurot ja kuivuus vahingoittavat satoa. Viinitilan tuotto vaihtelee tuotantotekniikan, köynnösten iän ja lajikkeiden mukaan. Yhden täyden viinipullon valmistamiseen tarvitaan noin yksi kilo rypäleitä ja tuhannesta kilosta saa hyvin 700-800 litraa laatuviiniä. Viinit käyvät luonnollisilla hapoilla eikä niihin lisätä entsyymejä tai sokeria. Punaviini kypsyy paikallisesta tammesta tehdyissä tynnyreissä vajaan vuoden ennen pullottamista. Valkoviiniä voi maistaa jo seuraavan talven aikana.

Elo-syyskuun vaihde on valkoviinin korjuuaikaa. Punaiset rypäleet kypsyvät myöhemmin. Sato korjataan käsin ja apuna korjuussa ovat olleet ystävät paikan päältä, Suomesta ja maailmalta. Viininkorjuujuhlissa laulua ovat vauhdittaneet hanurit, viulut ja kitarat. ”Voi hyvät ystävät, meillä jos ois Unkarin viiniä saavi”, kirjoitti aikanaan Carl Michael Bellman.

Viinin tekeminen ja siihen liittyvä työ on ollut seikkailu maailmaan, jonka halusin oppia tuntemaan. Viini on tärkeä osa paikallista historiaa ja kulttuuria. Tähän tunnelmaan perehtyminen on kuljettanut minut unkarilaiseen maaseutuun, perinteisiin ja naapureihin, jotka ovat adoptoineet ympärille ilmaantuneet suomalaisserkut täysimittaisesti omikseen. Aina kun lentokoneen pyörät koskettavat Budapestin Ferenc Lisztin kenttää, lyö lävitseni lämpöaalto vailla vertaa. Nousen Eteläisellä rautatieasemalla Pécsin kaupunkiin matkaavaan junaan ja hakeudun perillä tukikohtaani, jossa muistot ja ystävät elävät ja josta näen viiniköynnösten yli eteläisessä horisontissa siintäville Kroatian vuorille asti.

Artikkeli on poiminta Pertti Torstilan kirjasta Komennus Budapestiin, Siltala, 2022. Torstila (s. 1946) teki uransa ulkoasiainhallinnossa 1970-2014. Hän työskenteli Unkarissa lähetystösihteerinä vuonna 1976 ja myöhemmin suurlähettiläänä 1992-1996.

 

Artikkeli on poiminta Pertti Torstilan kirjasta Komennus Budapestiin, Siltala, 2022.

Unkarin Pécs on tunnettua viininviljelysaluetta.