Irlanti tarjoaa luontoelämyksiä ja tapahtumia
|
|
The Rose of Tralee - Tralee, 19.-23. elokuuta Rose of Tralee taitaa olla Irlannin festivaaleista kaikkein kitsch-henkisin, ja se on järjestetty Traleen kaupungissa jo yli 56 vuoden ajan. Festivaali on saanut innoituksensa irlantilaislaulaja William Mulchinockin samannimisestä laulusta, joka kertoo miehen ihastumisesta perheensä Mary-piikaan. Luokkaeron vuoksi parin perheet eivät olleet suhteesta innoissaan, joten William muutti ulkomaille ja unohti Maryn joksikin aikaa. Palattuaan muutaman vuoden päästä hänelle selvisi, että Mary oli kuollut, ja maineikas laulu syntyi miehen sydänsurusta. Festivaali muuttaa Traleen kadut kunnon karnevaaliksi, jonka yhteydessä eri puolilta maailmaa tulevat kaunottaret kilpailevat Rose of Traleen tittelistä. Osallistujien tulee olla sukujuuriltaan irlantilaisia ja naimattomia. Kilpailu myös televisioidaan ympäri maailmaa. www.roseoftralee.ie
DylanFest - Moville, 25.-28. elokuuta Bob Dylanin fanit kokoontuvat elokuussa Irlantiin juhlimaan musiikki-ikonia DylanFest-nimisille festivaaleille. Vuotuinen festivaali järjestetään Movillen kaupungissa ja sen lähikaupungeissa, jotka sijaitsevat Donegalin kreivikunnan jylhissä vuoristomaisemissa. Esiintyjinä on artisteja koko Euroopasta. www.inishview.com/events/dylanfest
Lisdoonvarna Matchmaking Festival - Lisdoonvarna, 2.-4. syyskuuta Lisdoonvarna Matchmaking -festivaalille kokoontuu toiveikkaita sinkkuja paria etsimään. Tällä Irlannin vanhimpiin kuuluvalla festivaalilla on ikää 150 vuotta, ja alun perin tarkoituksena oli auttaa eristyksissä asuvia maanviljelijöitä pariutumaan. Festivaali houkuttelee yhä yli 60 000 kävijää ympäri maailmaa, ja tavoitteena on edelleenkin auttaa kävijöitä löytämään elämänkumppani. Parinhaussa on apuna tunnetun irlantilaisen naimakaupan välittäjän jälkeläinen Willie Daly. Ohjelma tarjoaa myös musiikkia ja tanssia, ja onpa festivaaleilla jopa nimikkolaulu, jonka on kirjoittanut tunnettu laulaja-lauluntekijä Christy Moore. www.matchmakerireland.com
Teksti: Tourism Ireland/related.dk 21.6.2022
Kuvat: Tourism Ireland
![]() |
| Rose of Tralee taitaa olla Irlannin festivaaleista kaikkein kitsch-henkisin, ja se on järjestetty Traleen kaupungissa jo yli 56 vuoden ajan. Kuva: Tourism Ireland |
![]() |
| Lisdoonvarna Matchmaking -festivaalille kokoontuu toiveikkaita sinkkuja paria etsimään. Kuva: Tourism Ireland |
![]() |
|
Connemaraponi tunnetaan kestävänä, älykkäänä ja uutterana ponirotuna. Sillä onkin paljon yhteistä rodulle nimen antaneen karun Connemaran alueen kanssa. Kuva: Tourism Ireland |
![]() |
| Hevosharrastajien kannattaa ehdottomasti kokea Connemara Pony Festival, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1924. |





Kommentit
Lähetä kommentti