Himos on sopiva paikka myös yritystapahtumalle

Luonnon ympäröimä keskus järvimaisemissa antaa upeat puitteet ulkoaktiviteeteille ja työyhteisöä vahvistavalle yhdessä tekemiselle, joissa Himoksella on mistä valita myös vaativaan makuun.


 

Onnistunut yritystapahtuma on monen tekijän summa. Kokeneissa käsissä investointi työyhteisön hyvinvointiin maksaa itsensä täydellä potentiaalilla takaisin. Kiire lakkaa, paineet hellittävät, ajatus kirkastuu ja yhteishenki vahvistuu.

 

HimosLomat on yksi Suomen suosituimmista kokous- ja tapahtumapaikoista, eikä suotta. Keskeinen sijainti, hyvät kulkuyhteydet, monipuolinen tilakapasiteetti, henkilökunta vuosikymmenten kokemuksella sekä Suomen ehdottomasti monipuolisin aktiviteettitarjonta eivät jätä ketään kylmäksi. Himoksella järjestetään ihmistensä näköisiä kokouksia ja tapahtumia, jotka jäävät elämään tarinoissa. 

– Meillä toteutetaan yritystapahtumia muutaman kymmenen hengen kokouksista jopa 1000 hengen työhyvinvointipäiviin ja kaikkea siltä väliltä. Logistisesti sijaintimme on optimaalinen yrityksille eri puolella Suomea, sillä useammasta suuresta kaupungista pääsee paikalle tunnissa tai kahdessa autolla, junalla ja linja-autolla, Päivi Heikkala HimosLomilta kertoo.

Kattava tila- ja majoituskapasiteetti sekä aktiviteettien laaja kirjo mahdollistavat tapahtumien räätälöinnin asiakaskunnan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Yritystapahtumista vastaavalla henkilökunnalla on yli kymmenen vuoden kokemus tapahtumien järjestämisestä, joten ratkaisun avaimet onnistuneisiin elämyksiin löytyvät vaativimmissakin tapauksissa. Kokeneet kädet varmistavat sen, että taakka tilaisuutta järjestävän yrityksen vastuuhenkilön harteilta putoaa.  

– Rohkaisemme asiakkaitamme heittämään pallon meille, kaikkea ei tarvitse tehdä ja suunnitella itse. Kartoitamme huolellisesti, jotta tilaisuuden tarjonta täyttää tarpeen ja ylittää odotukset. Vastaamme yritysten kysyntään tarvittaessa ripeälläkin aikataululla, Heikkala sanoo. 

 

Tilaa hengittää ja kirkastaa ajatus

 

HimosLomilla on noin 450 kohdetta yli 4000 vuodepaikalla luksusvarustelluista huviloista perusmajoitukseen palveluiden välittömässä läheisyydessä sekä 11 erilaista kokoustilaa 10–200 henkilölle. Lisäksi tarjolla on parinkymmenen henkilön tarpeisiin sopivia kokoushuviloita, joihin on tilattavissa catering-palvelut. HimosLomien Tupa Kitchen & Bar -ravintolan lisäksi palveluvalikoimaan täydentää useampi tilausravintola. 

– Suomalaisuutta henkivä Liiteri on erittäin tunnelmallinen ravintola ja vetää 150 ihmistä, intiimimmät porukat viihtyvät illallisilla Luolassa. Mono Pubissa ja karaokebaarissa heittäydytään vapaalle ja live-esiintymispaikka Areenalla voidaan toteuttaa yksityiskeikka 1200 henkilölle tai illallinen noin 400 henkilölle. Lisäksi HimosParkissa voi järjestää jopa 10 000 hengen festivaaleja ja Riemusta löytyy kahdessa kerroksessa tasot baaritarvikkeineen esimerkiksi erilaisiin lanseeraustilaisuuksiin. Riemun wc-tilat ovat Suomen vihreimmät, muun muassa vesi tulee sinne suoraan järvestä, Heikkala avaa mahdollisuuksien maailmaa.

HimosLomat on keskellä palveluita, mutta silti luonnon rauhassa. Rinteiden ja Patalahden järven ympäröimällä alueella on tilaa hengittää ja tuulettaa ajatuksia. 

– Alue sijoittuu noin viiden kilometrin säteelle, jossa löytyy tunnelmia vilkkaasta elämästä järvellä saunomisen rauhaan. Perinteisten saunojen lisäksi on mahdollisuus ottaa löylyt savu- tai tynnyrisaunassa ja nautiskella välissä poreammeessa tai paljussa, Heikkala kertoo.

 

Työyhteisön vahvistaja

 

Luonnon ympäröimä keskus järvimaisemissa antaa upeat puitteet ulkoaktiviteeteille ja työyhteisöä vahvistavalle yhdessä tekemiselle, joissa Himoksella on mistä valita myös vaativaan makuun. Suuren suosion saavuttaneet joukkuekisailut ja erilaiset safarit innostavat tiimejä vuodesta toiseen. 

– Vauhdikkaimmat päätyvät moottorikelkkasafarille, toiset viihtyvät golfkentällä. Ohjattujen joukkuekisojen lajeissa löytyy muun muassa jousiammuntaa, lankkusuksihiihtoa, puukiipeilyä, sumopainia, nyrkkeilyä, moniaseammuntaa ja paintballia, Heikkala listaa esimerkeistä vain muutamia.

Luonnon rauhaan pääsee hengähtämään esimerkiksi patikointiretkillä ja Fatbike-pyöräilyillä, leikkimielistä ongelmanratkaisua voi testata Pakohuoneessa. 

– Monet yllättyvät siitä, miten monipuoliset mahdollisuudet yhdestä paikasta voikaan löytyä. Himoksella kaikki on mahdollista, Heikkala päättää hymyillen.

Ammattitaidolla toteutetut kokouselämykset jäävät yhtiön asiakaspalautteen mukaan elämään yrityksen tarinoihin, joista ajan saatossa tulee legendoja.

 

Lähde: wematchu.com 6.4.2023


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää