Lux Helsinki valaisee taas pääkaupungin

Lyhtypuisto on yksi Lux Helsingin klassikkoteoksista. Kuva: Petri Anttila.
 


Valofestivaali Lux Helsingin reitti suuntaa tammikuussa 2020 Senaatintorilta kohti tunnelmallista Tokoinrantaa.

Talven valopilkku Lux Helsinki esittelee 4.–8.1.2020 jälleen monipuolisesti valotaidetta kotimaisilta ja kansainvälisiltä huipuilta. Yhdeksän teoksen mittainen reitti kulkee Senaatintorilta Kaisaniemen puiston läpi kauniiseen Tokoinrantaan. Reitti on tarkoitettu kuljettavaksi dramaturgisena kokonaisuutena alusta loppuun numerojärjestyksessä.

Tänä vuonna aiempaa kansainvälisemmän festivaalin kuraattoreina toimivat yhdessä Ilkka Paloniemen kanssa tanskalainen Christina Dvinge ja tsekkiläinen Martin Pošta. Valotaiteilijoita tulee muun muassa Itävallasta, Turkista, Liettuasta, Tsekistä, Hollannista, Ruotsista ja tietysti Suomesta.

-Reitti on sekoitus rakennettua kaupunkiympäristöä, puistoaluetta ja merenrantaa. Luxissa on erityisen hienoa se, että festivaali voi kulkea varsin vapaasti kaupunkitilassa esitellen harvemmin nähtyjä paikkoja. Arktinen Helsinki on Luxissa aivan yhtä suuri tähti kuin valotaidekin, Paloniemi sanoo.

Valotaidetta alkukantaisesta tulesta interaktiivisiin projisointeihin

Lux Helsingin yleisö pääsee tutustumaan reitin kautta valotaiteen monipuoliseen kirjoon alkukantaisesta tulesta aina interaktiivisiin videoprojisointeihin saakka.
-Lux Helsinkiä tehdään monenlaisilla valon välineillä. Reitillä on mukana niin analogisia kuin digitaalisia projisointeja, joilla molemmilla on omat mielenkiintoiset ominaispiirteensä. Lux 2020 tarjoaa osallistavaa taidetta, moniaistillisia elämyksiä ja yhteisöllisiä projekteja, Paloniemi kertoo.

Reitti alkaa Senaatintorilta, jossa Helsingin tuomiokirkon julkisivussa nähdään itävaltalaisen Teresa Marin revontulista ja skandinaavisesta valosta inspiroitunut projisointiteos SunWind. Topelian sisäpihalla väriterapiaa tarjoaa liettualaisen M4 artists -ryhmän The Bridge. Yleisö pääsee kävelemään 27 metriä pitkän teoksen läpi ja kokemaan sen kaikilla aisteillaan: teoksen voi nähdä, kuulla ja tuntea ihollaan.
Tsekkiläisen 3dsensen scifi-novellista inspiroitunut The Colour Out Of Space luo Metsätalon sisäpihalle kauhuteemaisen näyttämön, joka yhdistelee ääntä, videomäppäystä, projisointeja ja valoa. Hollantilaisen Ivo Schoofsin lumoava Large Fire Tornado kuljettaa katsojan Kaisaniemen kentällä valon alkulähteille – tulen äärelle. Teos on kineettinen tuli-installaatio, joka nostaa villisti kieppuvat tulenlieskat 16 metrin korkeuteen. Tokoinrannan hiekkakentällä Katja Tukiaisen ja OiOin vaaleanpunaisissa sävyissä hehkuva Do-gooders antaa katsojalle mahdollisuuden koskettaa valoa ja herättää maalaus eloon.

Kaikkiin reitin teoksiin ja taiteilijoihin voi tutustua Lux Helsingin verkkosivuilla. Myöhemmin joulukuussa festivaalin ohjelmaa täydentävät useat satelliittiteoskokonaisuudet ja muu valoaiheinen ohjelma. Lux Helsingin reitin teosten hiilijalanjälki kompensoidaan.

Yhteisöllisesti valon voimaa talven keskelle

Osaksi Lux Helsinkiä kasvanut, kolmatta kertaa järjestettävä valohaaste kannustaa kaupunkilaisia, yhteisöjä ja yrityksiä valaisemaan pimeää vuodenaikaa omilla valoteoksillaan. Valohaasteessa alusta asti mukana ollut SATO toteuttaa taloissaan valotaideteoksia, joiden valojen syttymistä juhlistetaan yhdessä asukkaiden kesken. Haaste on innostanut myös muun muassa Korkeasaaren, Fazerin, Kansallismuseon ja Paulig Kulman ilahduttamaan ympäristöään valolla. Instagramista kuvia #valohaaste-tunnisteella löytyy jo reilu tuhat.

Lux Helsinki 4.–8.1.2020 klo 17–22. Lux Helsinkiä järjestää Helsingin tapahtumasäätiö ja tapahtuman tuotannosta vastaa Susa Nokelainen. Reitin ja teosten suunnittelusta ja tuotannosta vastaa Sun Effects Oy ja kuraattorina toimii Ilkka Paloniemi yhdessä Christina Dvingen (DK) ja Martin Poštan (CZ) kanssa. 

Pääpartneri: Sun Effects



Partnerit: SATO, Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, Korkeasaari, Granlund, kulttuurikeskus Stoa, Ylva, Suomen UNICEF, Helsingin taidemuseo HAM, Torikorttelit, Bright


Kumppanit: City, Johan & Nyström, Local Crew, Marski by Scandic

Lux Helsingin reittiin, teoksiin ja taiteilijoihin voi tutustua täällä.

Helsingin tapahtumasäätiö kertoi Lux Helsingin ohjelmasta tiedotteessaan 2. joulukuuta 2019.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää