Saksan Hannover nyt suoran lennon päässä

Yksi Hannoverin tunnetuimpia rakennuksia on 1900-luvun alussa rakennettu ns. uusi raatihuone, jonka erikoisuus on kupolikattoa myöten vinosti etenevä hissi.


Kansainvälisistä messuistaan ja monista puutarhoistaan tunnettu saksalainen kaupunki Hannover on nyt aiempaa helpommin suomalaisen matkailijan ulottuvilla, kun Finnair lisäsi suoria lentoja kaupunkiin vuonna 2018.

Hannoverissa on useita hienoja puistoja. Yksi tunnetuimmista on Herrenhausenin puisto, joka on perustettu 1600-luvulla. Barokkityyliin suunniteltu puisto palkittiin vuonna 2015 merkittävällä eurooppalaisella palkinnolla.

Toinen tunnettu puutarha on kukkulapuutarha.

Puistojen lisäksi Hannover on tunnettu vanhasta kaupunginosastaan, jolle on ominaista vanhat saksalaistyyliset talot ristikkopäätyineen. Vanhassa kaupungissa toimii muun muassa Saksan vanhin kirpputori. Lisäksi siellä järjestetään vuosittain olutfestivaalit ja joulun alla joulumarkkinat, jossa on paljon kauppiaita Suomesta. Vuonna 2019 joulumarkkinat järjestetään 25.11.-22.12. Vuonna 2020 joulumarkkinat on 24.11.-22.12.

Kaupungissa on myös hieno kauppahalli.

Yksi Hannoverin tunnetuimpia rakennuksia on 1900-luvun alussa rakennettu ns. uusi raatihuone, jonka erikoisuus on kupolikattoa myöten vinosti etenevä hissi. Raatihuoneen huipulta on hieno näköala ympäröiviin puistoihin.

Kaupungin reunamilla avautuva järvi Maschsee tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet erilaisiin vesiurheilulajeihin. Lisäksi kaupungissa on mittava seikkailueläintarha, jossa on yli 2000 eläintä ja seitsemän erilaista teemapuistoa.

Bisneshenkiselle matkustajalle mielenkiintoisia kohteita ovat iso messukeskus ja Hannoverin lähistöllä oleva autoteollisuuskaupunki Wolfsburg.

Historiasta kiinnostuneille Hannoverista löytyy yli 25 erilaista museota, joista kuuluisimpia ovat Spengler-museo ja keittiömuseo WOK.

Hannoverin kaupungin edustaja oli Saksan matkailutoimiston lähetystön mukana esittelemässä kaupungin matkailumahdollisuuksia Helsingissä 26. marraskuuta 2019.

Kuvat: Hannover Tourismus 

Hannoverissa on hienot joulumarkkinat, joissa on viime vuosina ollut runsaasti suomalaisia kauppiaita tuotteineen.

Hannoverin joulumarkkinoilla on lämmin tunnelma.

Puistojen lisäksi Hannover on tunnettu vanhasta kaupunginosastaan, jolle on ominaista vanhat saksalaistyyliset talot ristikkopäätyineen.

Leibniz-temppeli George-puistossa.

Steinhuder-järvi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää