Turku tarjoaa joulun aikaan paljon ohjelmaa

Turun tuomiokirkko on kaupungin tunnetuimpia maamerkkejä. Joulun aikaan kirkoen edustaa koristaa komea joulukuusi. Kuva: Samu Valleala.


Turun joulu henkii hyvää ja lämmintä tunnelmaa. Turun tuomiokirkon kuusi, Vanhan Suurtorin joulumarkkinat, lukuisat tapahtumat ja konsertit sekä koko Suomen hiljentävä joulurauhan julistus ovat kaikki suomalaisen joulun merkittävimpiä elementtejä.

Turun joulu alkaa suurella avajaispäivällä 30.11.2019, kun Turun tuomiokirkon joulukuusen, valojen sytytys käynnistää Turun joulutapahtumien ketjun, joka jatkuu aina nuutinpäivään saakka. 

Perinteiseen tapaan Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat kietoo kävijät joulun tunnelmaan neljänä viikonloppuna 23.11. alkaen. Myös Luostarin Välikadun makasiinien puodit ovat avoinna. Suurtorin täyttävät käsityöläisten laadukkaat tuotteet ja jouluiset herkut sekä monenlaiset musiikki- ja teatteriesitykset. Pukin pajalla pääsee tervehtimään tietysti Joulupukkia. Suuren suosion saavuttanut joulukoristeiden vaihtopiste toteutuu jälleen, ja tänä vuonna kerätään myös joululahjoja hyväntekeväisyyteen.

Kauppatorin väliaikaisella torialueella on, uudistustöistä huolimatta, jouluista menoa. Tori puetaan kauden asuun muun muassa runsaalla valaistuksella ja jouluisilla myyntikojuilla. Joulupukki viihtyy torilla ennen joulua joka lauantai ja vierailee myös kauppahallissa joulun avajaispäivänä 30.11. 

Jouluiset näyttelyt, askartelut ja konsertit virittävät jouluun 

Joulunaikaan Turun kaupungin museot ovat tulvillaan idyllisiä perinteitä. Jouluun valmistautumista pääsee seuraamaan Luostarinmäen käsityöläismuseossa ja Kuralan Kylämäessä. Turun linnassa inspiroidutaan näyttävistä, suuren juhlan kattauksista ja kesken joulukiireiden voi piipahtaa nauttimaan Qwenselin talon rauhallisesta tunnelmasta.

Jouluteemaisilla opastuksilla syvennytään muun muassa kansanomaiseen joulunviettoon ja jouluperinteiden alkuperään. Lapsiperheiden kannattaa suunnata myös Turun linnaan, missä saattaa nähdä vilauksen tonttu-ukosta.

Seikkailupuistossa, Vimmassa, Kuralan Kylämäessä sekä Luostarinmäellä on mahdollisuus askarrella lahjoja ja koristeita erilaisissa avoimissa työpajoissa. Myös Turun linna järjestää joulupuuhaa piparkakku- ja himmelikursseilla.

Turun filharmonisen orkesterin Svengaavaa joulua -konsertissa heräävät henkiin sesongin suosikkisävelet svengaavina versioina ja jazzilla silattuina. Riemuitkaa-konsertissa puolestaan kuullaan joulunaikaan istuvaa klassista musiikkia Tuomiokirkossa.

Impivaaran ja Petreliuksen uimahalleissa järjestetään jälleen tunnelmallisia kynttiläuinteja, ja jouluaattoa voi viettää tuttuun tapaan kirjastossakin.

Visit Turun Christmas Walk vie osallistujat joulunaikaan kävelykierrokselle tutustumaan Joulukaupungin tarjontaan sekä joulunviettoon Turussa ja Suomessa. 

Joulurauhan julistus hiljentää Suomen joulun viettoon 

Joulurauhanjulistus kaikuu maailmalle tuttuun tapaan jouluaattona Brinkkalan talon parvekkeelta. Julistuksen lukee Turun kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen nyt jo seitsemättä kertaa. 

Välipäivinä on mukavaa mennä vaikka yhdessä ÅST:lle katsomaan koko perheen monikielinen tanssisatu Lumikuningatar. Tapaninpäivänä Luostarinmäen käsityöläismuseossa kaikuvat puolestaan perinteiset tapaninveisut.Qwenselin talon vaunuvajassa pääsee taas kuulemaan ennustuksia uudelle vuodelle.

Uusivuosi kutsuu lapsiperheet Kupittaalle viettämään hauskaa päivää.  Joulukausi päätetään Parkin kentällä loppiaisluisteluihin ja koko perheen nuutinpäivään käsityöläismuseolla. 

Joulukaupungin tapahtumia: 

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat
Neljänä joulunalusviikonloppuna 23.–24.11., 30.11.–1.12., 7.–8.12. ja 14.–15.12.2019 klo 11–17.

Joulukaupungin avajaiset 30.11.
klo 15.45 joulumuskari Tuomiokirkkotorilla, klo 16.10 Tuomiokirkon kuusen valojen sytytys, klo 16.30 Tulishow Vanhalla suurtorilla, klo 16.45-17.15 Satumainen jouluparaati (Lähtö Aboa Vetus & Ars Novan edestä kävelykadulle), klo 17.00 Kävelykadulla joulukadun avajaisshow ja valojen sytytys

Pääkirjaston lastenosasto Saagan joulutapahtuma 30.11.
klo 11 Treeniteatteri: Minttu-tonttu ja kadonnut kalenterisuklaa -esitys
klo 12–14 Jouluista askartelua
klo 14–14.30 Jouluisia yhteislauluja

Kauneimmat joululaulut
Tilaisuuksia eri seurakunnissa 3.12.-6.1.
Kymmenissä yhteislaulutilaisuuksissa kaikuvat jälleen kauneimmat joululaulut koko joulusesongin ajan.

Christmas Walk
Lauantaisin 23.11.-28.12. klo 13–14.30
Opastetut kierrokset suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

TFO: Svengaavaa joulua -konsertti
5.12. klo 19, Konserttitalo

Joulun polku: Lasten päivä
7.12. keskusta täyttyy lapsille ja perheille suunnatusta ohjelmasta, työpajoista ja muista toiminnoista.

Ekumeeninen joulu Suomen Turussa

11.12. klo 18, Turun tuomiokirkko. Teemana on tänä vuonna ”Jottei kukaan jää yksin”. Tilaisuus taltioidaan.

Riemuitkaa-konsertti
12.12. TFO:n konsertissa klassisen musiikin teokset siivittävät kuulijan joulunajan tunnelmaan Tuomiokirkossa.

Lucian päivä
13.12. klo 12–14 Apteekkimuseolla glögitarjoilu vaunuvajassa ja lasten lauluesitys klo 13, klo 17.30 Siunaustilaisuus Turun tuomiokirkossa, klo 19:00 Lucia-neito kulkueineen Hansassa.

Kauppatorin puurojuhla
21.12. klo 12-14 Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo! Tervetuloa mukaan puurojuhlaan Kauppatorin kulmalle.

Suomen Turku julistaa joulurauhan
24.12. klo 11.30-12.15,Vanha Suurtori. Julistuksen lukee protokollapäällikkö Mika Akkanen.

Jouluaatto pääkirjastossa
24.12. klo 11-17, luvassa pienimuotoista jouluista ohjelmaa.
Tapaninpäivä Luostarinmäellä 26.12.
Perinteiset tapaninveisut kaikuvat Luostarinmäellä! Puolalanmäen musiikkilukion pojat esiintyvät Luostarinmäellä klo 15. Opastettu joulukierros ennen laulajaisia klo 13.45. Kierroksen kesto n. yksi tunti.

Uusivuosi Turussa
31.12. klo 15-18 Lasten uusivuosi juhlitaan Kupittaalla: Lasten liikunnan ihmemaa, lumityöpaja sekä ilotulitus.
Klo 24 Perinteinen ilotulitus Samppalinnanmäeltä.

Turun Linna: Aikamatka
4.–5.1. klo 10–17
Jännittävää ohjelmaa ja työpajatoimintaa lapsiperheille.

Loppiaisluistelut
6.1. klo 11–16, Parkin kenttä

Koko perheen nuutinpäivä
12.1. klo 10–15

Tervetuloa joulunajan päättäjäisiin Luostarinmäelle! Käynnillä tutustutaan viimeisiin jouluherkkuihin ja aloitetaan arkinen aherrus. Lopuksi tavataan oikea nuuttipukki ja hyvästellään joulu! Nuuttipukki vierailee museoalueella klo 11.30, 12.30, 13.30 ja 14.30. 

Koko Turun joulunajan tapahtumat löytyvät osoitteesta: turku.fi/joulu
 
Turun kaupunki kertoi joulun ajan ohjelmasta tiedotteessa 21. marraskuuta 2019.

Joulun avausparaati 2018. Kuva: Timo Jakonen.

Joulun avaus Turussa. Kuva: Timo Jakonen.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Libanon - lomaparatiisista taistelukentäksi

Beirut-elokuva avaa Libanonin lähihistoriaa

Stuttgartin Mercedes-museossa jo 13 miljoonaa kävijää